Yle: Rautialan kylä Vesilahdella menetti bussilinjan huonokuntoisen tien takia
Tampereen seudun joukkoliikenne päätti muuttaa reitin linjausta, koska tien soraosuuden kunto on liian huono ja vaarallinen.Rautialantie Vesilahdella on vanha väylä, jonka alkuosa kulkee Vesilahden kuntakeskuksen läpi. Alkupätkä on asfaltoitu ja kunnan hoidossa. Loppuosa on soratietä ja sen hoidosta vastaa Pirkanmaan elykeskus.
Joukkoliikenteen linjan 55 linjaus kulki viime sunnuntaina viimeisen kerran kylätiellä, uutisoi Yle. Tien varressa olevat viitisenkymmentä taloa ja tilaa jäivät ilman joukkoliikennettä.
Tampereen seudun joukkoliikenne (Nysse) päätti keväällä muuttaa Vesilahden reitin linjausta, koska sen mukaan Rautialantien soraosuuden kunto on liian huono ja vaarallinen liikennöintiin.
Linja 55 on kärsinyt peruuntuneista vuoroista ja myöhästymisistä talviaikaan.
Kyläläisille Tampereen seudun joukkoliikenteen päätös oli iso järkytys.
Yleensä bussilinjojen lakkauttamisia ja muutoksia perustellaan matkustajien vähäisellä määrällä. Tien kunto on perusteena harvinaisempi.
Rautialan tapauksessa ihmetystä herättää se, että tien kunnossapidosta vastaava elykeskus ei ollut saanut viestiä ongelmasta.
Pirkanmaan elykeskuksen tienpidon asiantuntija Tomi Alho sanoo, että negatiivista palautetta tieltä ei ole tullut tavallista enempää.
Jälkeen päin olemme kuulleet, että siellä on talven aikana jouduttu linja-autovuoroja perumaan kelin takia. Valitettavasti näistä ei ole tullut meille tietoa, Alho sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

