Koivupula yllättää usein metsänomistajan
Metsänhoitoyhdistykset tekevät tilauksensa taimiyhtiöille yleensä kaksi tai jopa kolme vuotta eteenpäin. Näin pyritään varmistamaan, että taimia on saatavilla, kun istutusten aika hakkuiden jälkeen koittaa.
Metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaan toiminnanjohtaja Suvi Kokkola sanoo, että havupuiden taimien kanssa ei ole ollut ongelmia. Metsänomistajille on pystytty tarjoamaan halutunlaisia taimia.
Koivun tarpeen arviointi on Kokkolan mukaan paljon vaikeampaa, koska istutusmäärät saattavat vaihdella vuosittain paljon. Metsänomistajien kiinnostus koivua kohtaan on kasvamassa.
”Pariin vuoteen emme ole saaneet koivua niin paljon kuin olisimme halunneet.”
Koivun istutusmäärät ovat vain murto-osa havupuiden istutuksista. Havupuiden taimia Mänty-Saimaan alueella käytetään tänä vuonna noin miljoona, koivun taimia 60 000.
Taimien hintahaarukka on lavea. Metsänomistajalle yksivuotinen männyntaimi maksaa ilman arvonlisäveroa 18 senttiä, kuusen kaksivuotinen superpaakku 36 senttiä. Koivujen hinnat vaihtelevat 38 sentistä 46 senttiin.
Kokkola kertoo, että Mänty-Saimaan jäsenet saavat kymmenen prosentin alennuksen.
Juha Kaihlanen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
