EU panee ruoka-apurahat maksuun
BRYSSEL (MT)
EU-komissio päätti vähävaraisten ruoka-avun rahoituksesta tiistaina.
Suomi saa päätöksen mukaan tälle vuodelle reilut puolitoista miljoonaa euroa EU:lta vähävaraisten ruoka-avun järjestämiseen.
Lähes kolmen miljoonan euron kokonaissummasta Suomi on saanut viime kesäkuussa ennakkona jo lähes puolet eli miljoona kolmesataatuhatta euroa.
Kaikkiaan EU päätti panna maksatukseen 500 miljonaa euroa vähävaraisten ruoka-apuun tänä vuonna.
Rahoitus korvaa taannehtivasti kyseiset menot tämän vuoden alusta alkaen.
Ruoka-apuohjelma on käytössä 20 jäsenmaassa ja sen lasketaan hyödyttävän 18–19 miljoonaa vähävaraista ihmistä saamaan tarvitsemaansa ruokaa.
EU:n maatalouskomissaari Dacian Ciolos¸ sanoo olevansa iloinen ja tyytyväinen, että ruoka-apu saatiin vihdoin uudelleen toimimaan.
”Talouskriisissä tästä järjestelmästä on tullut tärkeämpi kuin koskaan aiemmin”, Ciolos¸ sanoo.
EU rahoittaa vähävaraisten ruoka-apuohjelman kokonaan.
Rahoitus kattaa niin elintarvikkeiden ostot kuin varastointi- ja kuljetuskustannukset.
EU jakaa ohjelmaan ilmoittautuneille jäsenmaille rahoituksen, jolla kukin jäsenmaa hankkii itse elintarvikkeet jakamista varten.
Jaettavan ruoan hankinnassa etusija annetaan jäsenmaissa tuotetuille elintarvikkeille. Mahdollisuuksien mukaan käytetään maatalouden interventiovarastoja.
EU:n ruoka-apuohjelma oli pysähdyksissä vuoden, koska kuusi EU-maata vastusti ruuan jakamista köyhille.
Alankomaat, Britannia, Saksa, Tanska, Tšekki ja Ruotsi ilmoittavat ruoka-apuohjelman olevan kunkin maan sisäinen asia ja kuuluvan sosiaalipolitiikan hoidettavaksi, ei maatalouspolitiikan kontolle. Käytävälähteiden mukaan kyseisissä maissa ruoka-avun ajatellaan häiritsevän vapaita markkinoita ja hinnanmuodostusta.
Erityisesti Saksa ja Ranska ovat vastustaneet ruoka-apua.
Viime vuoden puolella jäsenmaiden maatalousministerit pääsivät yksimielisyyteen vähävaraisten tuen jatkamisesta.
Saksa ja Ranska myöntyivät silloin jatkamiseen, mutta panivat ehdoksi, että ensi rahoituskaudella sitä ei enää rahoiteta EU:n maatalousbudjetista.
EU on varannut budjettiinsa ruoka-apua varten niin tälle kuin ensi vuodelle 500 miljoonaa euroa.
Alunperin vähävaraisille ostettiin ruokaa EU:n maatalouden ylituotantovarastoista ja ne kustannettiin maatalousbudjetista. Varastojen kutistuttua on elintarvikkeita ostettu vapailta markkinoilta.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) sanoo, että Suomen mielestä vähävaraisten ruoka-apuohjelmaa on jatkettava ja sen rahoituksen on tultava kokonaan EU:n budjetista.
Rahoituksen jatkuminen vuodesta 2014 eteenpäin on epävarmaa, sillä monet maat haluavat leikata EU-budjettia.
VILLE PORKOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
