Tuhot teettävät töitä metsänomistajalla
Kimmo Haimi Myrskypuiden hankintakaupan päälle maistuu kahvi. Seppo Lepola kuittaa kauppakirjaan nimensä, Antti Lepola (vas.) ja Ville Kuisma seuraavat toimitusta. Kuva: Viestilehtien arkistoMaanviljelijä Seppo Lepola Mäntsälän Ohkolasta on huolestunut metsätuhojen yleistymisestä.
Tapanin myrsky kaatoi tukkikuusia sieltä täältä. Tuhohyönteiset tappavat kuusia, vaikka saastuneita puita on yritetty hakata sitä mukaa kun niitä metsässä on nähty.
Kuusen istutusten kiusana on ollut paljon myyriä. ”Niitä on vieläkin aika lailla.”
Metsäliiton ostoesimies Ville Kuisma osti Lepoloiden Tapanin myrskyn kaatamat noin 150 tukkirunkoa.
Pari vuotta sitten harvennetusta ja kunnostusojitetusta suosta kaatui myrskyssä noin 30 mäntyä.
Märkä sula suo ei kanna koneita, joten puita ei saada korjattua.
Lepola kertoo myyneensä puut Metsäliitolle siitä asti, kun naapuripitäjän saha lopetti toimintansa joitakin vuosia sitten. Asiat ovat sujuneet mallikkaasti.
Energiapuun tukipolitiikan koukerot huolestuttavat Lepolaa. ”Tähän saakka on korjattu pientäkin puuta energiaksi ja siitä on saanut vähän rahaakin.”
Jos pienpuun energiaksi korjuun ja haketuksen tuet loppuvat tai heikkenevät, ovat lämpölaitoksiin ja energiapuun korjuuseen satsanneet yrittäjät kovilla, Lepola sanoo.
”Miten lämpölaitokset sitten pärjäävät, vai aletaanko lyömään tukkia kattilaan, tukista tulee nopeasti haketta”.
”Eikö se olisi parempi, että jokainen puu menisi omaan oikeaan kategoriaansa, pienpuu polttoon, kuitupuut paperiksi ja tukit sahalle, eikä alettaisi hyviä osia polttamaan”, hän esittää.
Pienpuusta ja kannoista on saanut energiapuun kaupoista vähän rahaakin, Lepola sanoo. Hakevuori Oy on ostanut energiapuut.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
