Urheilu-välineidenverkkokauppakasvussa
Tilastokeskuksen mukaan urheiluvälineiden myynti kasvoi tammi–huhtikuussa 8,8 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.
”Pientä varovaisuutta odotamme kuluttajien käyttäytymisessä, mutta edelleen plussakehitystä”, sanoo erikoiskaupan toimitusjohtaja Tiina Oksala.
Tukkukaupassa urheiluvälineiden myynti on ollut alkuvuonna lähes viime vuoden tasolla. Urheiluvälineostot valuvat kuitenkin kovaa vauhtia ulkomaisiin verkkokauppoihin.
Verkkokauppatilaston mukaan viime vuonna urheiluvälineitä ostettiin verkkokaupoista 57 miljoonalla eurolla, josta 25 miljoonaa euroa käytettiin ulkomaisissa kaupoissa.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
