Keskustakonkareilta tukea ja kritiikkiä Sipilälle: "Markkinatalous on hyvä renki mutta huono isäntä"
Missä on se köyhän asia, ihmettelee Mikko Alatalo.
"Olen lähtenyt politiikkaan puolustamaan heikompia, koska vahvat pärjäävät muutenkin", Sirkka-Liisa Anttila muistuttaa. Kuva: Sanne KatainenPitkäaikainen kansanedustaja ja keskustavaikuttaja Mauri Pekkarinen Jyväskylästä arvioi, että pääministeri Juha Sipilän johtamistavassa oli ongelmia hallituksen alkutaipaleella.
”On ihan oikein, että puheenjohtaja ja pääministeri kokoaa ydinporukan ympärilleen, mutta aika monelle tuli sellainen fiilis, ettei ole päässyt mukaan vaikuttamaan niin paljon kuin olisi halunnut. Nyttemmin tilanne on muuttunut paremmaksi”, Pekkarinen pohtii.
”Siinä, että bisnesjohtajasta tulee puoluejohtaja ja pääministeri, on myönteisiä ja kielteisiä puolia. Sipilän tapauksessa enemmän myönteisiä.”
Pekkarinen ilmaisee tukensa hallituksen politiikalle.
”Joistakin asioista olen ollut eri mieltä, mutta tuen hallituksen päälinjaa. Talous kasvaa ja työllisyys parantuu.”
Muusikonuran ennen eduskuntaan nousemista tehnyt Mikko Alatalo (kesk.) Tampereelta ilmaisee kritiikkinsä laulamalla.
Ylen A-Studioon säveltämässään kappaleessa Alatalo arvostelee suorasanaisesti niin Sipilän johtamistapaa kuin politiikkaa.
”Vaikka asiapohjalta aherrat, et pääse etenemään. Jos et kuulu sisäpiiriin, tuohon kärkeen terävään”, Alatalo riimittelee.
”Työllisyyttä, talouskasvua oli pakko piristää. Ja välttämätön paha myös valtion vyötä kiristää. Markkinatalous joillekin on riemurasia. Mutta toinen kysyy, missä on se köyhän asia?”
Sirkka-Liisa Anttila, 74, Forssasta harkitsee vielä ehdokkuuttaan.
”Mietin nyt, mitä edellytyksiä on nousta kymmenennelle kaudelle eduskuntaan, kun puolueen kannatus on aika lailla alhaalla.”
Anttilan mielestä keskustassa on keskusteltava perusteellisesti siitä, mikä rooli annetaan markkinoille ja missä määrin tarvitaan poliittista ohjausta.
”Sitä pitää vakavasti pohtia ja asian on oltava kirkkaasti mielessä vaalikentillä. Olen lähtenyt politiikkaan puolustamaan heikompia, koska vahvat pärjäävät muutenkin.”
Anttila ottaa esimerkiksi sote-uudistuksen.
”Onko esimerkiksi sotessa tarpeeksi poliittista ohjausta? Jos ei ole, voi käydä huonosti. Markkinatalous on hyvä renki mutta huono isäntä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
