Halmeenpää: Vesivoimayhtiöt painostavat uhkailulla
Kansanedustaja Hanna Halmeenpään mukaan vesivoimayhtiöt öykkäröivät ja painostavat viranomaisia kalatierakentamisessa.Kalateiden toteuttaminen vesivoiman tuotantoon valjastettuihin jokiimme on ajankohtainen ja tulisen kuuma peruna, kirjoittaa kansanedustaja Hanna Halmeenpää (vihr.) Maaseudun Tulevaisuuden vieraskolumnissaan.
Halmeenpään mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, ettei voimayhtiöille määrättyjen kalatalousvelvoitteiden nykytaso korvaa jokien patoamisen seurauksena syntynyttä kalataloushaittaa. Kalanistutusten sijaan nyt painotetaan vaellusesteiden poistamista ja kalojen luontaisen elinkierron mahdollistamista.
Kalatierakentamiseen ja alasvaellusesteiden poistamiseen on vankat perusteet ja kaikkien osapuolten luulisi ymmärtävän ja hyväksyvän muutokset perusteluineen, Halmeempää toteaa.
"Vesivoiman tuotannosta haittoineen ja hyötyineen vastaavat Kemijoki Oy ja PVO Vesivoima Oy sekä Energiateollisuus ry näyttävät kuitenkin ryhtyvän ennenkuulumattomaan vastarintamellakkaan", Halmeenpää kirjoittaa.
"Yhtiöt öykkäröivät kuin valtio valtiossa, vaatien muutoshakemuksia hylättäviksi jo ennen kuin niitä on edes avattu kuulemiskierroksille. Yhtiöt painostavat näin viranomaisia pitkillä valituskierteillä uhkaillen."
Lue Halmeenpään kolumni tästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

