Varmuus-varastotvähissä
Turpeen varmuusvaraston tarve poikkeusolojen varalle on noin 10 terawattituntia, mutta sitä ei ole saatu pidettyä yllä. Varaston suuruuden pitäisi olla noin puolet seuraavan lämmityskauden tarpeesta.
Varmuusvaraston perustamisen jälkeen vuonna 2006 pienet pinta-alat ja huonot turvevuodet ovat niukentaneet varaston tilan lähes olemattomiin.
”Turvevarat ovat tällä hetkellä kaupallisissa varastoissa”, kertoo Bioenergia ry:n aluepäällikkö Hannu Salo.
Myös kivihiilelle ja öljylle on lain mukaan oltava varmuusvarastot.
Turveteollisuusliiton mukaan energiaturpeen varastot viime vuodelta olivat tänä vuonna vapun aikaan 5,1 terawattituntia.
”Varastoa on onneksi vähän, mutta se ei riitä ensi vuodelle”, Salo toteaa.
Yksi terawattitunti vastaa noin miljoonaa kuutiometriä turvetta.
LAURA KAKKONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
