Metsä Group oli metsäyhtiöistä kannattavin
Kari Jordan jatkaa Metsä Groupin pääjohtajana yli johtajasopimuksen mukaisen eläkeiän, joka koittaisi hänelle ensi vuoden maaliskuussa. Jordan esitteli Metsä Groupin alkuvuoden tulosta torstaina Helsingissä. martti kainulainen/lehtikuva Kuva: Viestilehtien arkisto”Myönteinen”, kuvaili Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan konsernin alkuvuotta Helsingissä torstaina.
Metsä Groupin ensimmäisen vuosineljänneksen liiketulos ilman kertaeriä parani ja oli korkeampi kuin neljään vuoteen.
Yli 60 prosenttia liiketuloksesta tuli sellusta. Vahva dollari kohensi tulosta, koska sellun hinnat euroissa nousivat selvästi viime vuoden alkuun verrattuna.
Myös kartongeissa Metsä Group pystyi parantamaan. Niistä kertyi kolmannes liiketuloksesta.
Metsä Groupin liikevaihto on pysynyt neljä vuotta jokseenkin ennallaan. Sinä aikana muutoksia on silti tapahtunut paljon. Viimeisestä murheenkryynistä Metsä Board Zandersin paperitehtaasta Gohrsmühlessä Saksassa päästiin eroon huhtikuussa.
Enimmillään Metsä Group teki hieno- ja aikakauslehtipapereita vuodessa viisi miljoonaa tonnia. Nyt konserni keskittyy selluun, kartonkiin, puutuotteisiin sekä pehmo- ja ruuanlaittopapereihin.
Kuusisahatavaran toimitukset vilkastuivat Jordanin mukaan viime vuoden vastaavasta jaksosta. Sahatavaran keskimääräiset hinnat laskivat hieman, mikä heikensi sahauksen kannattavuutta. ”Tässä ympäristössä ihan kelpo tulos.”
UPM teki vanerintuotannossa alkuvuonna huipputuloksen, liikevoittoprosentti oli 16.
Metsä Group ei paljasta erikseen vaneritehtaiden lukuja.
Jordanin mukaan ”vanerilla meni ihan hyvin, vanerin liikevoittoprosentti oli parempi kuin koko puutuoteryhmän 3,8”.
Puukaupan Jordan totesi käyneen hyvin.
”Kesällä korjattavia uudistus- ja harvennusleimikoita ostetaan aktiivisesti ja myös hankintapuuta.”
Erityisen tyytyväisiä Metsä Groupissa ollaan metsäpalveluiden myynnin kasvuun.
”Metsäpalveluissa on kaksinumeroinen kasvuprosentti. Alkuvuotta hidasti hieman epävarmuus kemerasta”, metsäjohtaja Juha Mäntylä sanoi.
Taimet, siemenet ja istutuspalvelut ovat menneet Mäntylän mukaan tosi hyvin kaupaksi.
Metsä Groupin Äänekosken sellujätin on määrä aloittaa tuotanto parin vuoden päästä. Jordanin mukaan sellumarkkinoita ei uhkaa ylikapasiteetti.
Pehmopaperien ja pakkauskartonkien kulutus kasvaa ja niihin tarvitaan havusellua.
”Pohjois-Amerikassa on paljon vanhaa kapasiteettia. Viimeksi sellutehtaisiin on investoitu Pohjois-Amerikassa 25–30 vuotta sitten.”
Jordan uskoi, että Metsä Groupin lisäksi muutkin investoivat havuselluun.
Kuopioon suunnitteilla olevaan Finnpulpin selluhankkeeseen hän ei halunnut ottaa kantaa, eikä myöskään MTK:n mukaan lähtöön hankkeeseen.
”Vapaassa maassa voi tehdä sijoituksia. En ota myöskään Björnbergien tai meijerisuvun omistuksiin kantaa”, Jordan vastaili kysymyksiin.
Jordan jatkaa Metsä Groupin johdossa yli aiemmin sovitun eläkeiän. Hän täyttää 60 vuotta ensi vuoden maaliskuussa.
Metsä Groupin emoyhtiön Metsäliitto Osuuskunnan hallitus kertoi torstaina, että ”Jordan jatkaa tehtävässään toistaiseksi myös johtajasopimuksensa mukaisen eläkeiän (60 vuotta) jälkeen 9.3.2016”.
Juha Kaihlanen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
