KHO pyytää ennakko-ratkaisua Kela-mallista
Taksiliitto ehdottaa, että taksilupien vapauttamisen sijaan Kelan ja Taksiliiton suorakorvausjärjestelmä laajennettaisiin Kela-ajoista kuntien peruspalveluliikenteeseen.
Kela-mallissa mukana on 14 sairaanhoitopiiriä. Loput kuusi tulevat mukaan tänä vuonna.
”Laajennettu Kela-malli olisi edullinen ratkaisu maaseutuliikenteeseen, etenkin, kun kaikki perusinfra on jo olemassa”, Taksiliiton toimitusjohtaja Lauri Säynäjoki sanoo.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston kilpailuasiainneuvoksen Seppo Reimavuon mukaan maaseututaksit ovat myös kärsineet Kelan suorakorvausjärjestelmästä.
”Jo nyt maaseudun taksiyrittäjien kyydit ovat vähentyneet Taksiliiton takia.”
”Välityskeskukset on järjestetty niin, että kyydit eivät ohjaudu maaseututakseille, vaan pomojen omille takseille kaupungeissa tai taajamissa.”
Korkein hallinto-oikeus päätti maanantaina lykätä asian käsitteltyä ja pyytää unionin tuomio-istuimelta ennakkoratkaisua.
Markkinaoikeudessa suorakorvausmenettely kaatui 2012 hankintalain vastaisena.
PAULA LIESMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
