Lähiruuan kauppahallivähentää yhdeksän työntekijää
Eat & Joy -kauppahalli vähentää yhdeksän työntekijää. Yt-neuvottelut päättyvät ensi viikon maanantaina.
Yli 500 suomalaisen pientuottajan makuja tarjoava kauppahalli avattiin viime vuoden lokakuussa Kluuvin kauppakeskuksessa Helsingissä.
Lähiruokaan keskittyvän kauppahallin palkkalistoilla on ollut 29 henkeä. Asiakasmäärät ovat kauppakeskuksessa jääneet jälkeen arvioista.
Henkilöstövähennysten takia tuoretiskeistä siirrytään itsepalveluun.
Kauppahalli aikoo myös ottaa valikoimaansa ulkomaisia luomuhedelmiä ja vihanneksia.
”Sellaiset tuoteryhmät, joita Suomessa ei kasva tai tuoteta, paikataan tuontituotteilla”, kertoo Eeropekka Rislakki, yksi Eat & Joy -myymälöiden omistajista.
Sesonkiajattelusta kiinni pitänyt kauppahalli ei ole pystynyt vastaamaan asiakkaiden toiveisiin.
”On aika hurja tilanne, että kun helmikuu tulee, ei ole mitään hedelmiä ennen seuraavaa satokautta. Ihmiset ovat tottuneet siihen, että kaupassa on ikuinen kesä”, sanoo Rislakki.
Syksyllä Eat & Joyn naapuriin avataan päivittäistavarakauppa.
Kluuvin kauppahallin taustayhtiö on Unione Oy, joka pyörittää myös Eat&Joy -maatilatoreja Helsingissä Lasipalatsissa ja Kannelmäen Prismassa ruokaosastolla sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
PAULA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
