Luonnonsuojelulakiin ehdotetaan uusia suojelukeinoja ja lisätään luontohaittojen hyvittäminen – työryhmä oli lakiesityksestä eripurainen
Hallituksen esitys luonnonsuojelulaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle tammikuussa 2022.
Uusi luonnonsuojelulaki vahvistaisi monimuotoisuudelle keskeisten uhanalaisten luontotyyppien suojelua eri tavoin. Kuva: Kari SalonenYmpäristöministeriö tiedottaa, että esitys uudeksi luonnonsuojelulaiksi on valmis. Ehdotus ajantasaistaisi ja vahvistaisi luontokohteiden suojaa, laajentaisi luonnonsuojelun keinovalikoimaa, edistäisi osallistumista ja tiedon saatavuutta sekä tarjoaisi välineitä vapaaehtoiseen suojeluun.
Uutuutena lakiin ehdotetaan lisättäväksi ekologista kompensaatiota, joka tarkoittaa taloudellisesta toiminnasta luonnolle aiheutuvan heikennyksen hyvittämistä.
Lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutukset sekä saamelaisten oikeuksien edistäminen otettaisiin uudessa laissa nykyistä paremmin huomioon.
Nykyisen luonnonsuojelulain rakenne ja sen useat pykälät säilyvät ehdotuksessa pitkälti ennallaan, mutta lakiin ehdotetaan myös uutta sääntelyä.
Ehdotuksessa on uusia lukuja, jotka koskevat luonnonsuojelun hallintoa, eliölajien vaihdantaa, maahantuontia ja maastavientiä, sekä luontotiedon hallintaa.
Luonnon monimuotoisuudelle keskeisten uhanalaisten luontotyyppien suojelua vahvistettaisiin eri tavoin.
Lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset rahallisesta avustuksesta, jota voitaisiin myöntää vapaaehtoisiin hankkeisiin ja toimenpiteisiin, jotka edistävät luonnon monimuotoisuutta sekä luonnon- ja kulttuurimaiseman suojelua ja hoitoa.
Luonnonsuojelulain mukaisesta suojelusta maanomistajille maksettavat korvaukset säilyisivät ennallaan. Lakiin kuitenkin lisättäisiin mahdollisuus korvaukseen ehdotettavien uusien suojelukeinojen osalta. Korvauksissa otettaisiin huomioon myös maanomistajalle aiheutuvien haittojen yhteisvaikutukset nykyistä paremmin.
Ehdotusta uudeksi luonnonsuojelulaiksi on valmisteltu ympäristöministeriön asettamassa hankkeessa vuoden 2020 alusta lähtien. Projektiryhmissä ja hankkeen ohjausryhmässä on ollut mukana eri ministeriöitä, viranomaisia, tutkimusorganisaatioita, järjestöjä ja edunvalvojia.
Valmistelun aikana on kuultu laajasti eri sidosryhmien edustajia ja kansalaisia. Lakiluonnos oli kaikille avoimella lausuntokierroksella 2.7.–6.9.2021. Lausuntoja annettiin yhteensä 210, ja ehdotusta muokattiin niiden perusteella.
Työryhmä ei ollut työssään yksimielinen. Osa jäsenistä ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen tai täydentävän lausuman. Projektin loppuraportti, johon sisältyvät ehdotus hallituksen esitykseksi sekä eriävät ja täydentävät lausumat, julkaistaan 8.12.2021.
Lakiehdotuksen viimeistelyä jatketaan virkatyönä, ja seuraavaksi esitys lähetetään lainsäädännön arviointineuvostoon. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle tammikuussa 2022.
Seuraa MT:n uutisointia luonnonsuojelulain tarkemmasta sisällöstä ja vaikutuksista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
