Ihoa ja silmiä kannattaasuojata liialta auringolta
Markku Vuorikari Ulkotöissä kannattaa UV-säteilyltä suojautua hyvin peittävällä vaatetuksella, myös päähineellä. Kuva: Viestilehtien arkistoJatkuva ihon altistuminen UV-säteilylle voi aiheuttaa ihosyövän. Vaikka syövältä säästyisikin, aurinko vanhentaa ihoa ennen aikojaan.
Silmiä kannattaa suojata aurinkolaseilla, sillä auringon säteily aiheuttaa pitemmän päälle sarveiskalvon rappeumaa ja mykiön samenemista eli harmaakaihia.
Auringon ultraviolettisäteilyn vaaroista ja niiltä suojautumisesta puhuttiin tiistaina Ilmatieteen laitoksen, Säteilyturvakeskuksen ja Syöpäjärjestöjen tiedotustilaisuudessa.
Talvella ohentunut ja kalpea iho palaa keväällä erittäin helposti. Aurinkoon kannattaa totutella vähitellen.
”Ruskettunutkin iho voi palaa. Ruskettumisen suojakerroin on välillä 2–6, korkeintaan”, sanoo erikoistutkija Lasse Ylianttila Säteilyturvakeskuksesta.
Parhaan suojan iholle antaa vaatetus.
”Aurinkovoiteita ei voi suositella ensisijaiseksi suojautumiskeinoksi, vaan ne täydentävät muita suojautumiskeinoja, kuten vaatteita”, Ylianttila toteaa.
Aurinkovoiteiden antama suoja riippuu iholle levitetystä voiteen määrästä.
”Ihmiset käyttävät paljon ohuempia voidekerroksia, kuin millä auringonsuojavoiteiden tehoja on testattu. Voiteiden suojakerroin jää silloin pienemmäksi, kuin mitä niiden purkissa oleva numeroarvo esittää”, Ylianttila huomauttaa.
Ihon ja silmien suojaamistarve alkaa, kun UV-indeksi on 3 tai enemmän.
”Maanantaina eteläisessä Suomessa UV-indeksin arvo oli, 3 eli nyt on jo hyvä ruveta suojautumaan”, sanoo tutkija Tapani Koskela Ilmatieteen laitokselta.
Suomessa UV-indeksin suurin toistaiseksi mitattu arvo on 7. Voimakasta säteilyä eli indeksin arvoa 6–7 havaitaan Etelä-Suomessa 5–15 päivänä kesä–heinäkuussa. Ilmatieteen laitos antaa varoituksen, jos ennustettu UV-säteily on voimakasta.
”Viime vuonna yli normaalin olevia päiväarvoja oli Suomessa erittäin paljon”, kertoo Koskela.
”Mitä korkeammalla aurinko on, sitä suurempi on UV-indeksi. Jos ihmisen oma varjo on 1,5-kertainen häneen pituutensa verrattuna, kannattaa UV-säteilyltä suojautua”, opastaa Koskela.
Myös ilmakehän otsoni vaikuttaa UV-säteilyn määrään. Mitä ohuempi on otsonikerros, sitä enemmän maan pinnalle pääsee UV-säteilyä.
Suomessa sairastui 2 725 ihmistä ihosyöpään vuonna 2010. Luvussa ovat mukana melanoomaan ja okasolusyöpään sairastuneet.
Tämän lisäksi tyvisolusyöpään eli basalioomaan sairastui 12 000–14 000 ihmistä. Heistä tyvisolusyöpä todettiin ensimmäisen kerran hieman yli 8 000:lla.
Melanooma on ihosyövistä vaarallisin, koska se lähettää etäpesäkkeitä. Uusia tapauksia todettiin 1 228 vuonna 2010. Ihomelanooma on myös nopeimmin yleistyvää syöpätyyppiä.
”Valtaosa melanomista on paikallisia”, sanoo ylilääkäri Liisa Pylkkänen Syöpäjärjestöistä. ”Melanoomista 90–95 prosenttia aiheutuu auringosta.”
Melanoomalle altistavat erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa ihon saamat liian suuret UV-säteilyannokset. Okasolu- ja tyvisolusyöpien suurin riskitekijä on elinaikana kertynyt UV-säteilyannos.
MAIKKI KULMALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
