Luonnonsuojeluliiton Lapin piiri valitti hallinto-oikeudelle ahman tappoluvista
Piiri haluaa ahman metsästyksen laillisuudesta tuomioistuimen ratkaisun.
Tänä vuonna maa- ja metsätalousministeriö antoi ensimmäistä kertaa 35 vuoteen ahmalle kahdeksan poikkeusluvan kiintiönSuomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri on valittanut hallinto-oikeudelle Suomen riistakeskuksen helmikuun lopulla antamista ahman tappoluvista.
Valitus hallinto-oikeudelle koskee Enontekiön ja Natura-alueille myönnettyjä tappolupia.
Vaikka ahmat on jo tapettu, on Luonnonsuojeluliiton mielestä tärkeää, että ahman metsästyksen laillisuudesta saadaan tuomioistuimen ratkaisu.
"Ahman metsästykseen on suhtauduttava äärimmäisellä varovaisuudella, koska kyse on erittäin uhanalaisesta ja pitkään täysin rauhoitettuna olleesta lajista", sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristölakimies Pasi Kallio.
Ahman tappamiseen myönnettävien poikkeuslupien edellytysten oikeudellisessa arvioinnissa on samasta syystä noudatettava varovaisuusperiaatetta ja pidättäydyttävä metsästyksestä kokonaan, ellei ole varmuutta siitä, ettei metsästys vaikuta haitallisesti ahman suojelutilanteeseen tai sen elinympäristöön, Kallio jatkaa.
Luonnonsuojeluliiton Lapin piirin mielestä ahman metsästykseen oikeuttavan poikkeusluvan oikeudelliset edellytykset eivät ahman kohdalla täyttyneet miltään osin.
Ahman suojelutaso ei ole suotuisa, tappamiselle olisi ollut muita ratkaisuja eikä porotaloudelle aiheutuneita vahinkoja yksilöity ja varmistettu riittävästi.
Erityisen merkittävää on se, että poikkeuslupa kohdistui Natura 2000 -alueelle. Ahma on luontodirektiivin liitteessä II tarkoitettu ensisijaisesti suojeltava laji, joille on osoitettava suojelualueita. Ahma on myös päätöksessä mainittujen Natura-alueiden yksi suojeluperuste.……
Kahdeksan ahmaa ammuttu, kaikki poikkeusluvat on nyt käytetty
Ministeriö sallii kahdeksan ahman metsästyksen poronhoitoalueella
Luontojärjestöt tuomitsevat ahmojen metsästyksen sallimisen, päätöstä pidetään vastuuttomana
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
