Tuuli kääntyy viileämpään ja kuivempaan suuntaan - jatkossa korkeapaine voi tuoda mukanaan hallaa
Matalapaine väistyy Lapin yltä itään. Korkeapaineen keskus muodostuu perjantaina Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun seuduille, minkä myötä yölämpötila laskee selvästi - päivät ovat yhä laajalti melko kesäisiä.Tänään torstaina aurinko paistaa etenkin maan etelä- ja keskiosissa, lähinnä Itä- ja Keski-Suomessa saattaa tulla päivän kuluessa yksittäisiä sadekuuroja. Länsiluoteinen tuuli pakkaa lämpimän ilman Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen suuntaan, ja 25 astetta ylittyy paikoin. Pohjoisessa on tuulista sekä pääosin puolipilvistä tai pilvistä. Sadekuuroja tulee paikoin itäisen Lapin, Koillismaan ja Kainuun suunnalla. Pohjois-Lapissa lämpötila jää 10 asteen vaiheille.
Perjantain vastaisena yönä elohopea painuu Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa paikoin alle +5 asteen, halla on todennäköistä ainakin arimmilla paikoilla. Klassisia Ilmatieteen laitoksen viileitä havaintopaikkoja ovat mm. Ylivieskan lentoasema, Halsuan Purola sekä Alajärven Möksy, Etelä-Suomessa Vihdin Maasoja. Lauantaiyönä hallan riskiä on yhä etenkin maan keski- ja pohjoisosassa.
Perjantai ja lauantai ovat poutaisia ja aurinkoisia lähes koko maassa. Lauantaina sadekuurojen todennäköisyys kasvaa hieman etelärannikolla sekä Pohjois-Suomessa. Lämpötila kohoaa iltapäivisin 20 asteen vaiheille, pohjoisessakin 15 asteen vaiheille. Itä-Suomessa ja Lapissa mahdollinen pilvilautta voi hillitä lämpötilan nousua.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

