Nuorten metsien hoitoon lisää rahaa
Nuorten metsien hoitoon on tulossa lisää kolme miljoonaa euroa tälle vuodelle. Kestävän metsätalouden rahoituslain (kemera) mukainen tuki sisältyy hallituksen lisätalousarvioesitykseen.
Maa- ja metsätalousministeriön ylijohtajan Juha Ojalan mukaan kemerarahoissa on pitkästä aikaa pelivaraa niin, että tarpeelliset taimikonhoito- ja nuorten metsien harvennuskohteet voidaan toteuttaa. Aiempina vuosina rahat ovat loppuneet aina kesken.
”Nyt työt pitäisi saada nopeasti vauhtiin, koska vuotta on enää neljä kuukautta jäljellä”, Ojala sanoo.
Tälle vuodelle varattua rahaa ei voi käyttää enää ensi vuonna, koska kemeravarat eivät ole niin sanottuja siirtomäärärahoja.
Lisärahalla voidaan tukea taimikonhoidon ja nuoren metsän kunnostuksen lisäksi myös kunnostusojitusta, metsäteiden rakentamista ja perusparannusta sekä metsänuudistamista.
Ministeriö perusteli lisämäärärahan tarvetta erityisesti elvytys- ja työllisyysvaikutuksilla. Kolmen miljoonan euron työllisyysvaikutus on noin 140 henkilötyövuotta.
MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen kiirehtii metsäalan toimijoita yhteistoimintaan, jotta rahat saadaan hyödynnettyä järkevimmin.
”Jos yhteiskunta on valmis satsaamaan, niin nyt pitää ruveta tapahtumaan.”
Kemeravaroja on käyttämättä vielä yli puolet tälle vuodelle varatusta summasta. Hakkarainen arvelee, että pitkään jatkunut epätietoisuus pienpuun energiapuutuen jatkosta näkyy pieninä korjuumäärinä.
”Energiapuun käyttöä lienee vähentänyt myös Venäjältä tuleva hake.”
Metsänomistajia Hakkarainen kannustaa ottamaan yhteyttä omaan metsänhoitoyhdistykseen, mistä saa neuvoja taimikon ja nuorten metsien hoitoon ja kemeravarojen hyödyntämiseen.
Suomen Metsäkeskuksen rahoitus- ja tarkastuspalveluiden päällikön Aki Hostikan mukaan budjetoituun suhteutettuna eniten käyttämättömiä kemeravaroja energiapuun korjuuseen on Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
”Koko maassa rahoitustilanne on tänä vuonna korjuun kannalta loistava, jos vain energiapuulle riittää kysyntää”, Hostikka sanoo.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
