Tänään juhlitaan käymälää!
Tänään juhlitaan kansainvälistä Käymäläpäivää. Samalla on hyvä muistaa, että 2,5 miljardia ihmistä elää ilman käymälää.Maailman käymäläpäivää on juhlittu vuodesta 2001 lähtien. Se muistuttaa, että suuri osa ihmisistä elää ilman käymälää ja osin siitä johtuen tuhannet lapset kuolevat ripuliin päivittäin.
YK:n tavoitteen mukaisesti puhtaan juomaveden puutteessa olevien määrä on puolitettu, mutta käymälöiden osalta kehitys ei ole ollut yhtä suotuisaa.
Kunnollisen käymälän tärkeyttä ei osata arvostaa – ennen kuin hätä osuu omalle kohdalle.
Suomalainen vesi- ja sanitaatio-osaaminen on maailman huippuluokkaa, ja vientiä olisi maailmalla enemmänkin. Käymäläntarvetta ei silti sovi unohtaa meilläkään, sillä haja-asutusalueilla jätevesihuollossa on vielä puutteita.
Suomessa on totuttu paitsi siisteihin vesivessoihin, myös tunnelmallisiin ja ekologisiin kuivakäymälöihin eli huusseihin.
Modernit kuivakäymälät soveltuvat erinomaisesti niin mökille kuin sisätiloihin, ja ovat sopivia myös köyhiin ja kuiviin kehitysmaaolosuhteisiin. Kuivakäymälöiden käytöllä arvokkaat ihmistuotoksen ravinteet saadaan palautettua luonnolliseen kiertoon lannoitteena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

