Himmeli rauhoittaa joulun tunnelmaan
Himmelissä on Eijan Kosken mielestä samaa kiehtovuutta kuin tulen liekissä tai meren aalloissa. Liike ja symmetrinen muoto tuottavat iloa silmälle. Esko Keski-Vähälä Kuva: Viestilehtien arkistoMUSTASAARI
Rakkaus himmeleihin syttyi ensisilmäyksellä.
”Olin noin kymmenvuotias kun näin elämäni ensimmäisen himmelin Savon sydämessä tätini luona. Maalaistalo oli täynnä porukkaa ja puheensorina oli kova, mutta minä vain tuijotin himmelin liikettä lumoutuneena”, Eija Koski kertoo.
Viljat tulivat tutuiksi, kun kuopiolaistyttö meni naimisiin maanviljelijän kanssa ja kotiutui Mustasaaren Martoisten kylään.
”Tykästyin heti rukiiseen ja pidin niitä maljakossa pöydällä. Sitten näin, että Vaasassa oli himmelikurssi. Menin sinne ja hurahdin heti.”
Koski toimi maaseudun kehittämisen tutkijana Vaasan yliopistossa, kunnes pitkäaikainen harrastus muuttui ammatiksi.
”Tykkäsin kyllä aiemmasta työstäni, mutta halusin saada jotain näkyvää aikaiseksi. Himmelit veivät lopulta niin, että irtisanoin itseni yliopistolta ja perustin oman yrityksen EKoART:n kaksi ja puoli vuotta sitten.”
Koski sai kannustusta rohkeaan hyppyyn monelta suunnalta, mutta erityisesti puolison Kari Kosken tuki on ollut tärkeää.
”Minulla on ollut onnea matkassa, että on tämä luomumies tukemassa. Muuten ei minusta olisi varmaan tullut himmelintekijää, ei ainakaan tässä mittakaavassa.”
Raaka-ainetta ei tarvitse rahdata kaukaa.
”Rukiinolki tulee omasta luomupellosta, mikä on osa himmelin viehätystä. Kyse on rakkaudesta meidän yhteiseen työhön, että saan olla mukana siinä mitä Kari tekee.”
Himmelin tekeminen tuntuu meditatiivisen rauhoittavalta.
”Vaikka olisi kuinka kiire, siihen uppoutuu aivan totaalisesti. Kaikki muu unohtuu.”
Iloa tuottaa myös valmiin himmelin ilmava liike.
”Siinä on jotain samaa kuin tulessa tai meressä kun se alati liikkuu. Sitä voi tuijottaa vaikka kuinka kauan.”
Silmä lepää myös himmelin symmetrisissä fraktaalimuodoissa, joissa mittasuhteet ovat kohdallaan luonnon kukkien ja simpukoiden tapaan.
”Himmeleitä voi tulla joka puolella vastaan. Etsin uusia malleja vaistomaisesti ja näen niitä monissa paikoissa, missä niitä ei oikeasti ole, niin kuin vaikka tapeteissa.”
Himmeli-kirjan (Maahenki, 2012) kirjoittamiselle sysäyksen antoi japanilaisen vieraan pysäyttävä kysymys.
”Hän kysyi onko himmeli pyhä, enkä minä osannut vastata. Asia ei ollut tullut mieleenikään, kun kaikki pitävät himmeliä vain joulukoristeena.”
Aivan yksiselitteistä vastausta Koski ei löytänyt. Jotain kertoo kuitenkin jo se, että germaanilaisperäinen sana himmeli viittaa taivaaseen.
”Himmelin materiaali on perinteisesti rukiinolki, jota on kutsuttu Jumalan viljaksi. Jos ei ole ollut ruista, silloin on tullut nälkä. Siksi rukiin leikkaaminen ja heilimöinti ovat olleet koko kylälle merkittävä tapahtuma”, Koski taustoittaa.
Ei siis ihme, että olkia käytettiin myös tulevan vuoden sadon ja naimaonnen ennustamiseen. Vähitellen niistä ryhdyttiin tekemään himmeleitä, jotka saivat vaikutteita kirkkojen kattokruunuista.
”Himmeleitä oli 1910-luvulle asti jouluna joka tuvassa ja kaupunkilaistalossa, kunnes kuusi syrjäytti ne.”
Nyt himmeli elää uutta tulemistaan ja se näkyy myös kurssien suosiossa. Kosken vetämillä kursseilla ”himmelistien” haitari on laaja nuorista kaupunkilaisnaisista eläkeläismiehiin.
Kauimmaisin osallistuja on tullut Pariisista asti ja kirja on herättänyt mielenkiintoa muun muassa Saksassa.
”Miehiä on kursseilla yllättävän paljon. Viime vuonna oli jopa 18-vuotias nuori mies, joka oli muuttamassa ensimmäiseen omaan asuntoonsa. Hän halusi tehdä sinne omin käsin himmelin ja näyttää sen ensimmäisenä mummolle.”
Perinteitä on myös lupa uudistaa. Koski suosii itse olkea, mutta käyttää jonkin verran myös uudempia materiaaleja. Himmelin voi tehdä vaikka muovisista mehupilleistä.
”Himmeliä ei tarvitse pitää vain joulukoristeena, vaan se sopii myös ympärivuotiseen käyttöön”, Koski muistuttaa. Samalla ratkeavat säilytysongelmat.
HENNA VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
