Tekstiilitaide kiertää Suomea
Tuija Teiskan Aivopesijä, 2012 (vas.), Silja PurasenSirkusprinsessa, 2010 ja Tytti Götschin Matkatakki, 2009 ovat esillä tekstiili-taiteen näyttelyssä. Hannu Vaisto Kuva: Viestilehtien arkistoOULU (MT)
Jos ajattelitte, että tekstiilitaide on mummojen virkkaustöitä ja matonkuteita, tutustukaapa Oulun taidemuseossa perjantaina avattuun Kui? IX tekstiilitaiteen triennaaliin. Törmäätte siellä vaikkapa Tuija Teiskan Aivopesijään, joka on koottu metallikehikon päälle sormin virkkaamalla.
Teiska on yksi nuoren polven taiteilijoista, jonka työt ovat usein räväköitä ja hauskoja.
Silja Puranen käyttää paljon kierrätysmateriaaleja. Sirkusprinsessa vuodelta 2010 on tehty vanhan maton päälle. Mattoon on painettu kuva, ja kaiken kruunaa Purasen maalaus.
Tiedottaja Minna Mäki-Heikkilä kertoo, että näyttelyssä saa varsin hyvän käsityksen koko tekstiilitaiteen kirjosta.
Mäki-Heikkilä pitää koko tarjontaa mielenkiintoisena mutta nostaa erityisesti esille pohjoissuomalaiset Helena Kaikkosen Iistä, Anni Rapinojan Hailuodosta ja Pirjo Valisen Oulusta. Valisen työtä ”säestää” kesän tapahtumassa vielä Pirjo Ylimaulan tanssiteos.
Näyttelyssä saa aavistuksen siitä, mitä suomalaiselle tekstiilitaiteelle kuuluu juuri nyt: millaisia materiaaleja, tekniikoita ja ideoita käytetään. Katsauksessa on mukana yli 30 taiteilijaa.
Tekstiilitaiteilijoiden lisäksi näyttelyyn on kutsuttu muun muassa kuvanveistäjiä, taidemaalareita ja graafikoita.
Näyttely on alunperin koottu Turussa Wäinö Aaltosen museossa, ja se jatkaa kesällä Joensuun taidemuseoon.
Turussa taiteilijavalinnoista vastasi kuraattori, kuvataiteilija Anna-Maija Aarras. Oulun taidemuseon tiloihin ripustuskokonaisuuden on muokannut amanuenssi Elina Vieru.
Kiertonäyttelyn ovat tuottaneet Tekstiilitaiteilijat Texo ry ja Teollisuustaiteen liitto Ornamo ry.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
