Fransista suomen-hevosten suurmestari
Antti Savolainen Johtopaikalla juokseva Frans voitti Suurmestaruuden Juha Utalan ohjastamana. Toisella radalla kirittää Boker rattaillaan Esa Holopainen ja kolmannella Erikasson. Kuva: Viestilehtien arkistoMIKKELI
Fransista leivottiin sunnuntaina tuore suomenhevosten suurmestari Mikkelissä. Hevosen kasvattaja Toini Immonen jännitti lähtöä kotona television välityksellä.
”Ei puhettakaan, että olisi malttanut istualtaan katsoa! Ja kovasti piti loppusuoralla kannustaa”, kuvaili Immonen tuntojaan, kun Frans voitti perinteisen suurkilpailun 15 000 euron ykköspalkinnon tiukan kirikamppailun jälkeen kauden kärkiajalla 1.21,4.
Immonen kasvattaa suomenhevosia Agrohelp Oy:nsä nimissä. Hänen kasvateissaan on menestyjiä suorastaan hämmästyttävän kovalla prosentilla.
Agrohelpin kasvattamista 14 hevosesta kilpailuikäisiä on 11. Niistä 4-vuotias Ciira ei ole vielä ehtinyt kilpailla, vaan on varsonut tänä keväänä tammavarsan.
Jäljelle jäävästä kymmeniköstä 5-vuotias Flavio on toistaiseksi ainut, joka ei ole vielä saavuttanut arvostettua tähtijuoksijaluokan ennätystä.
Lähes 250 000 euroa juossut Frans on luonnollisesti joukon kirkkain tähti. Yli 100 000 euron voittosumman ovat keränneet myös kuningatarkilpailussakin useaan kertaan nähty Kromi ja ruuna Filho.
”Tosi tarkasti seuraan kasvattieni kilpailuja ja pidän omistajiin yhteyttä. Jos en pääse paikalle tai katsomaan suoraa lähetystä, ainakin Fintoton videokirjastosta katson sitten lähdöt.”
Immosella ei tällä hetkellä ole omia siitostammoja. Kössin Virkku kuoli jo aiemmin ja Milinan Yllätys jouduttiin lopettamaan hiljattain varsomisen jälkeen.
”Onneksi tammavarsa Turesta jäi henkiin. Olen aina varautunut. Jos jotain sattuu, niin varsan saan pelastettua. Nytkin oli kahden tamman maitoa pakasteessa valmiina. Kovasti arvostamani suurmestaruuden voitto oli jotain, mitä Milinan Yllätyksen kuoleman jälkeen tarvittiinkin.”
Kaksi 2-vuotiasta tammaa Immonen on antanut liising-sopimuksella kilpailukäyttöön. Ne palaavat hänelle aikanaan siitostammoiksi.
”Ja nyt odotan jo kovasti kuninkuusraveja. Siellä voi Fransin lisäksi juosta ehkä Kromikin.”
Mikkelissä ravattiin myös uusi suomenhevosten suurkilpailu, K-maatalous cup. Sen 10 000 euron ykköspalkinnon voitti juankoskelainen Ekoloki. 5-vuotiaan orin omistaa valmentaja Jaakko Mikkonen. Hänen veljenpoikansa Heikki Mikkonen vastasi ohjastuksesta.
ANTTI SAVOLAINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
