Maajussit ja jussittaret, pidetään yhtä
Merja Rautiaisen mielestä hoitajalla on suurempi merkitys eläinten hyvinvointiin kuin ulkoisilla puitteilla. jaana kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoTyhmä kun olen, on paljon asioita, joita en ymmärrä. Esimerkiksi: mitä varten tuottajan pitää arvostella toisen tuottajan valintoja? Ovatko asiat paremmin pihatto- vai parsinavetassa?
Eiköhän se ole tärkeintä, että eläimet hoidetaan hyvin ja että ne pysyvät terveinä ja tyytyväisinä.
Hoitajalla on suurempi merkitys kuin ulkoisilla puitteilla. Siksi kummassakin navetassa on hyviä ja huonoja puolia niin kuin useimmissa asioissa yleensä on.
Toinen seikka, johon olen kiinnittänyt huomiota, on kiistely siitä, ketkä tuottajat joutuvat kovimmalle.
Ei meitä tuottajia ole enää liiaksi asti. Meidän ei kannata ruveta toistemme työtä arvostelemaan. Mutta arvostamaan pitää ruveta.
Yhtälailla meillä kaikilla on huoli tulevaisuudesta ja toimeentulosta – omasta ja siinä sivussa monen muunkin.
Reilusti 30 vuotta lypsykarjatyötä tehneenä olen jo oppinut jotain. Muun muassa sen, että suomalaisen ruuan eteen joutuu tekemään kovasti töitä.
Ensin pitää ostaa itselleen työpaikka. Siitä lähteä kehittämään tulevaisuutta rakentamalla ja raivaamalla. Ostella tuotanto-oikeuksia ynnä muuta mukavaa ja välillä uusia myös kalustoa, jotta pääsee taas vähän eteenpäin.
Lisäksi täytyy tietysti pitää huolta eläimistä, ympäristöstä, kaiken maailman asetuksista ja pykälistä pilkun päälle, sanktioiden uhalla. Asetukset vielä muuttuvat vähän väliä.
Useimmat edellä mainituista koskettavat meistä jokaista, olipa kyse sitten viljan-, marjan-, kasvin-, munan-, lihan- tai maidontuottaja. Samassa liemessä ollaan kotimaisen ruuan puolesta taistelijoita.
Kaikki tiedetään, että tämä itse valitsemamme ammatti vie 24/7. Ainakin se on mielessä, vaikka olisi sitten lomalla.
Eiköhän sitä kaikki tehdä yhtä arvokasta työtä? Tämä työ on riittävän raskasta ainakin henkisesti, ilman oman ammattikunnan arvostelemista.
Kaikilla meillä on joskus tiukkaa ja välillä vieläkin tiukempaa, mutta ei se arvostelemisilla parane. Uskotaan taas kerran siihen parempaan ja pidetään huolta toisistamme; perheistä, ystävistä ja itsestämmekin.
Niin kuin tiedossa on, kuulutaan siihen pirun sitkeään rotuun, jota on lähes mahdoton tappaa sukupuuttoon. Siinä nimittäin kuolee jo sitten muitakin. Olemmehan sentään melkoisia moni osaajia koko joukko!
Toivotan kaikille tasapuolisesti jaksamista ja satorikasta kesää!
Merja Rautiainen
Lapinlahti
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
