Perjantaina vietetään kodin ja koulun päivää
Perjantaina 25.9. vietetään viidettä kertaa valtakunnallista kodin ja koulun päivää.
Päivän on ottanut ohjelmaansa jo yli kolmannes peruskouluista.
Mukaan on ilmoittautunut myös päiväkoteja ja toisen asteen oppilaitoksia. Osa kouluista haluaa viettää päivää jo useamman kerran vuodessa.
Päivän aikana oppilaat ja aikuiset ovat tutustuneet toisiinsa, kaveruus, koulumyönteisyys ja yhteisöllisyys ovat vahvistuneet.
Tänä vuonna monissa kouluissa järjestetään työpajoja, joissa oppilaat, vanhemmat ja koulun henkilökunta yhdessä pohtivat tulevaisuuden koulua.
Valtakunnallista kodin ja koulun päivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
