vierasyliö Hyvä vai paha biopolttoaine?

Viime aikoina biopolttoaineiden tulevaisuuden roolista on keskusteltu yhä kiivaammin. Aikaisemmin suhtauduttiin monissa maissa asiaan myönteisesti, koska katsottiin, että ne antavat meille mahdollisuuksia vähentää hiilidioksidipäästöjä ja vastustaa ilmastonmuutosta.

Mutta nyt on osoittautunut, etteivät biopolttoaineet välttämättä vähennä hiilipäästöjä niin paljon kuin oletettiin. Jotkut lähteet, kuten esimerkiksi sokeriruoko, tekevät sen yleensä, mutteivät suinkaan kaikki.

Maissiin ja muihin viljoihin perustuva etanolin tuotanto ei ole kovinkaan tehokas, väitetään. Niillä on lisäksi kielteisiä vaikutuksia ympäristöön, elintarvikemarkkinoihin ja ruokaturvaan.

On silti syytä todeta, että hiilipäästöjen vähentämiseksi on bioenergian jonkinlaisessa muodossa oltava uudistuvan energiapaletin osa. Biopolttoaineet ja muut bioenergiamuodothan ovat – erityisesti liikennesektorissa – ainoat vaihtoehdot vahingollisille fossiiliperusteisille polttoaineille.

On lisäksi syytä muistaa, että myös vähemmän tehokkaat biopolttoaineet kuitenkin ovat uudistuvia.

Biopolttoaineet voivat kaikilla alueilla ja sektoreilla myötävaikuttaa hiilipäästöjen pienenemiseen. Kehitysmaissa voidaan korvata puu ja puuhiili biopolttoaineilla. Tämän ansiosta metsätuhot vähenevät ja naisten työtaakka kevenee.

Koska kaikki bioenergian muodot johtavat alempiin hiilipäästöihin on tärkeätä edistää näistä ympäristöystävällisimpiä. Lupaavimpia ovat kuitupitoisista kasveista karuilla mailla valmistetut.

Nämä edustavat toisen sukupolven biopolttoaineita, jotka eivät kilpaile ruuantuotantoon käytettyjen kasvien kanssa viljelyalasta. Ne eivät myöskään vaikuta kielteisesti ruokaturvaan. Valitettavasti toisen sukupolven biopolttoaineet eivät vielä ole taloudellisesti kilpailukykyisiä, mutta kehittyvät koko ajan.

EU:n direktiivi edellyttää, että vuoteen 2020 mennessä liikennesektorilla käytetyn uudistuvan energian osuus nousee kymmenen prosenttia. EU:n lähtökohta on, että biopolttoaineiden tuotanto tapahtuu ekologisesti kestävällä tavalla.

Mutta on luultava, että monet maat joutuvat tuomaan polttoaineita tropiikissa sijaitsevilta alueilta, joita voitaisiin käyttää ruuantuotantoon tai jotka aiheuttavat metsän tuhoutumista palmuöljyn viljelyä varten.

Vaikka EU:ssa voidaan tuottaa biopolttoaineita rapsista ja muista öljykasveista, nämä ovat huomattavasti kalliimpia kuin tuontipalmuöljy. Olisi siksi ensiarvoisen tärkeätä, että kehitettäisiin ekologista ja sosiaalista sertifiointia palmuöljyn ja vastaavien lähteiden tuotannon arvioimiseksi.

Onhan meilläkin käyty vilkasta keskustelua siitä, miten kestävällä pohjalla ”halvan” palmuöljyn tuonti todellisuudessa on.

Biopolttoaineiden tuotannon tulisi siis pääasiassa tapahtua kuitukasveja ja ruuantuotantoon soveltumattomia karuja marginaalimaita käyttäen.

Eri arvioiden mukaan tällaisia alueita on globaalisti noin miljardi hehtaaria. Suurimmat reservit sijaitsevat Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Arviot ovat ehkä ylioptimistisia, ja ”marginaalialueita” käyttävät jo nyt todellisuudessa naiset, maattomat ja muut köyhät sekä ruuan, rehun että polttoaineen tuotantoon.

Kuitenkin on ilmeistä, että on mahdollista tuottaa suuriakin määriä bioenergiaa vaarantamatta ruuantuotantoa.

Kaliforniassa on otettu käyttöön alhainen hiilipolttoainestandardi ja sen avulla pyritään saamaan biopolttoaineiden kulutus ekologisesti kestävämmäksi. Mikäli vastaavanlaisia periaatteita noudatettaisiin koko maassa, vähensi maissin käyttö etanolin tuotantoon Yhdysvalloissa. Tämän seurauksena niin rehuun kuin ruokaan kohdistuvat hintapaineet pienenisivät.

Suurimittainen biopolttoaineiden tuotanto lisää ympäristöön kohdistuvia paineita, saastuttaen luontoa ja vähentäen biologista monimuotoisuutta.

Maankäytön muutokset, kun raivataan metsä- ja muita luonnonmaita energiapelloiksi, aiheuttavat mittavia hiilipäästöjä ja vaikuttavat kielteisesti vesihuoltoon. On todettava, että kun maa vähentää omia hiilipäästöjään tuomalla biopolttoaineita, päästöt viejämaassa voivat olla huomattavia.

Yhdysvallat ja EU ovat biopolttoainetukiensa avulla aiheuttaneet elintarvikkeiden hintojen nousuja. Tämä on vaikuttanut kielteisesti ennen kaikkea kehitysmaiden köyhiin.

Mutta lisääntyneellä biopolttoainetuotannolla on myös ollut ennakoimattomia myönteisiä seurauksia. Maailman 47 köyhimmästä maasta peräti 38 on öljyn nettotuojia ja 25 maata tuo kaiken tarvitsemansa öljyn.

Biopolttoaineiden lisääntynyt kysyntä ja nousevat elintarvikkeiden hinnat voivat antaa viljelijöille tuloja ja työtä. Vaikka biopolttoaineiden osuus globaaleista liikennepolttoaineista on alle kolme prosenttia, ne antavat joillekin maille tervetulleen lisän energiahuoltoon.

FAO on tähän asti suhtautunut hyvinkin kriittisesti biopolttoaineisiin. Uusi pääjohtaja, José Graziano da Silva, on positiivisempi. Hän sanoo, että aivan kuten on hyvää ja huonoa kolesterolia on parempia ja huonompia biopolttoaineita.

Biopolttoaineita ei tule demonisoida, niillä on oma roolinsa. Samalla da Silva varoittaa siitä, että biopolttoainetuotanto tulee kohdistamaan suurempia paineita nostaa elintarvikkeiden hintoja.

Niin kauan kuin USA ja EU tukevat biopolttoaineiden tuotantoa, asettavat minimiehtoja niiden seososuudesta ja verottavat tuontia, hintataso tulee pysymään korkeana.

U. B. LINDSTRÖM

Kirjoittaja on kehitys- ja ympäristökysymyksiin erikoistunut professori.

Avaa artikkelin PDF