Analyysi: Liettuan tuki sodassa olevalle Ukrainalle on vankkumatonta

Liettuan pääkaupungista Vilnasta on tullut Ukrainan sodan alettua keskeinen venäläisten, valkovenäläisten ja ukrainalaisten toimittajien pakopaikka. Kuva: Jukka Koivula

Vierailin viime viikonloppuna Liettuan pääkaupungissa Vilnassa.

Lentokentällä tulijaa tervehti jättiläismäinen Ukrainan lippu, joka oli terästetty sanoilla Slava Ukraini, "kunnia Ukrainalle". Kaupungin keskustassa Ukrainan lippuja näkyy lähes kaikkialla.

Sinikeltaiset värit korostuvat Vilnan katukuvassa kirjaimellisesti Liettuan omaa lippua enemmän. Liettuan tuki Ukrainalle on vankkumatonta ja läpäisee käytännössä lähes koko kansan.

Solidaarisuus näkyy myös monissa käytännön teoissa. Huhtikuun alkuun mennessä yli puolet liettualaisista oli lahjoittanut omia rahojaan sodan uhreille sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

2,8 miljoonan asukkaan Liettuaan oli maaliskuun viimeisenä päivänä saapunut yli 40 000 ukrainalaista pakolaista. Määrä kasvaa päivittäin lähes kahdellatuhannella. Valtio tarjoaa yhden pakolaisen kotiinsa majoittaneelle liettualaiselle 150 euroa kuukaudessa ja 50 euroa lisää jokaisesta lisähenkilöstä.

Liettua määräsi Venäjän suurlähettilään poistumaan maasta sen jälkeen, kun venäläisten silmittömät siviiliväestöön kohdistuneet raakuudet paljastuivat Butšan kaupungissa Kiovan liepeillä.

Liettua on varautunut Venäjän uhkaan monin tavoin. Maassa koettiin muutama kuukausi sitten laittomien maahanmuuttajien suma Valko-Venäjän vastaisella rajalla. Nyt tilanne on siltä osin rauhoittunut, mutta rajaturvallisuutta on entisestään vahvistettu.

Valtion etelärajalla sijaitsevan Suwalkin käytävän pysyminen auki kaikissa tilanteissa on olennaista Liettuan puolustamisessa. Käytävän kautta kulkee Baltian maiden ainoa maayhteys muihin Euroopan Nato-maihin ja Manner-Eurooppaan. Tulenaraksi paikaksi Suwalkin käytävän tekee sen sijainti Venäjälle kuuluvan Kaliningradin ja Valko-Venäjän välissä.

Liettuan oma armeija on pienehkö. Sen sodan ajan vahvuus maksimissaan noin 100 000 sotilasta. Muiden Baltian maiden tavoin Liettua nojaa puolustusratkaisussaan voimakkaasti puolustusliitto Natoon. Kun Liettua liittyi 2004 Naton ja EU:n jäseneksi, oli sotilasliittoon pääsy paljon EU-jäsenyyttä olennaisempi ja tärkeämpi kysymys.

Liettuan kehitys köyhästä ja takapajuisesta neuvostotasavallasta kehittyväksi tietoyhteiskunnaksi on ollut nopeaa ja vahvaa 1990-luvun alussa tapahtuneesta itsenäistymisestä lähtien.

Neuvostoaikana Liettuan alue jätettiin alikehittyneeksi. Itsenäistymisen hetkellä pääkaupunki Vilnan rakennuskanta oli täydellisen tärviöllä ja infrastruktuuri romahtamispisteessä.

Nyttemmin Liettuassa on kehittynyttä laserteknologiaa, joka liittyy mikrosiruihin. Maassa on myös kosolti kemian- sekä lannoiteteollisuutta. Maan ympäristöteknologiasektori on edistyksellinen. Koulutus ja terveydenhuolto toimivat hyvin ja ovat ilmaisia kaikille.

Pääkaupunki Vilnasta on tullut turvapaikka monille venäläisille ja valkovenäläisille journalisteille, jotka ovat joutuneet kotimaissaan systemaattisen vainon kohteeksi.

Ennen Ukrainan sotaa Vilnaan saapui työskentelemään toimittajia lähinnä Valko-Venäjältä, mutta sodan alettua venäläisiä journalisteja on alkanut saapua kiihtyvällä tahdilla. Taistelujen jalkoihin joutuneesta Ukrainasta saapuu niin ikään journalisteja Liettuaan harjoittamaan ammattiaan.

Tässä mittakaavassa tapahtuva toimittajien pako on entisen Neuvostoliiton alueella uusi ja poikkeuksellinen ilmiö. Valtioiden rajat ylittävä journalistien keskinäinen solidaarisuus on ratkaisevasti vahvistunut Itä-Euroopassa.

Vierailin Liettuan vaiheista toisessa maailmansodassa kertovassa museossa, joka on rakennettu entisen neuvostoaikaisen KGB-päämajan tiloihin.

Kuljeskelu rakennuksen kellarin vankityrmissä, kidutuskammioissa ja teloitushuoneessa raotti ikkunaa säälimättömään sortokauteen, johon Liettuan kansa syöstiin toisessa maailmansodassa tapahtuneen Venäjän miehityksen jälkeen vuosikymmeniksi. Sama tai vieläkin pahempi kohtalo oli erittäin lähellä toteutua Suomen kohdalla.

Baltian maiden traumaattisen lähihistorian tunteminen auttaa myös ymmärtämään, miksi Liettuassa pelätään huomattavasti sotaa enemmän Venäjän uutta miehitystä. Liettuassa tiedetään, mitä se on.