Biolanille uusikompostoritehdas
Biolan on ottanut käyttöön uuden kompostori- ja kuivakäymälätehtaan Eurassa. Tehtaan avajaisissa puhunut Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen painotti suomalaisen yrittäjyyden merkitystä työllistämiselle ja Suomen kilpailukyvylle.
”Syvän maaseudun työllisyys on yhä enemmän kiinni siitä, että kasvolliset omistajat, joilla on sydän kotiseudullaan, tahtovat pitää työpaikat yrityksen syntysijoilla”, sanoi Vanhanen.
Vaihtoehtona on tuotannon siirtäminen Aasiaan. Siksi tehtaiden avaaminen kotimaassa on aina tärkeää.
Biolanin uusi sähkölämmitteinen tuotantolinja on kokoluokassaan maailman ensimmäinen, ja täysautomaattinen rotaatiovalulinja on Pohjoismaiden ensimmäinen. Teknisten innovaatioiden ansiosta muovin kulutus on saatu viidenneksen pienemmäksi.
Ekologisuus toteutuu tehtaassa myös energiatuotannossa ja jätevesien käsittelyssä. Tehdas saa energiansa keväällä tontille nousevasta 0,5 megawatin tuulivoimalasta.
Sekä mustat että harmaat jätevedet kierrätetään omassa suljetussa jätevesijärjestelmässä, joka on tavoitteena kaupallistaa vientituotteeksi tämän vuoden aikana.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
