Kasvattamo vapauttaa susia itärajan tuntumassa
Suomen rajan tuntumassa Kimovaarassa on paljastunut hanke, jossa eläintarhoissa syntyneitä suden pentuja on kasvatettu aikuisiksi ja vapautettu luontoon.
Kyseessä on Euroopan suurin siirtoistutushanke.
Asialla on venäläinen susitutkija Vladimir Bologov, joka kertoo viime vuosina vapauttaneensa luontoon lähes 60 sutta. Saksalaiset, ranskalaiset ja sveitsiläiset susien suojelijat keräävät avoimesti rahaa Bologovin susiprojekteihin netissä.
Esimerkiksi saksalaisessa nettiosoitteissa www.wolfshilfe.de (suom. susiapu) esitellään hanketta.
”Tämä on skandaali. Karjalan tasavallan riistaviranomaiset ovat alkaneet maksaa tapporahaa sudesta, jotta alueen suuri susikanta saataisiin aisoihin. Samaan aikaan joku tulee tänne ja ilman viranomaislupia alkaa kasvattaa susia Venäjän ja Suomenkin luontoon”, sanoo professori Pjotr Danilov Venäjän tiedeakatemiasta.
Danilovin mukaan positiivista siirtoistutushankkeessa on vain, että Kimovaarassa vapautettujen susien vanhemmat oli tuotu Jaroslavin eläintarhaan Vologdan alueelta, siis varsin läheltä Karjalaa.
”Geneettisesti ne eivät siis välttämättä eroa paljoa Karjalan ja Suomen susista”, sanoo Danilov.
Bologovin uusin sudenkasvatuspaikka on Repolan Kimovaaran kylän lähellä oleva Kargujärvi saarineen. Alueelta on matkaa Suomen rajalle noin 30 kilometriä, yhden päivän rauhallinen matka sudelle.
Keväällä 2011 Kargujärven saariin tuotiin kahdessa erässä kuusi Jaroslavin eläintarhassa syntynyttä sudenpentua, joille eläintarhalla ei ollut enää tilaa. Kargujärvi on Lieksanjoen vesistöön kuuluva järvi heti Lieksajärven eteläpuolella, Pieningän erämaan reunassa.
Bologov avustajineen ruokki ja kasvatti Nikitaksi, Paveliksi, Mishaksi, Olegiksi, Ivaniksi ja Alexiksi ristimänsä sudenpennut aikuisiksi. Kun syksyllä 2011 pakkanen jäädytti Kargujärven vedet, isoiksi kasvaneet sudet pääsivät omille teilleen.
Vielä 1980-luvulla Bologov kirjoitti useita ansiokkaita tieteellisiä artikkeleita venäläisiin riista-alan julkaisuihin, mutta viime vuodet hän on keskittynyt vapauttamaan susia, karhuja, ahmoja ja saukkoja luontoon.
Hänen saksalaisten taloudellisten tukijoidensa sivustojen mukaan Bologov on viime vuosina vapauttanut 23 nuorta sutta – kuusi niistä Suomen rajan välittömässä läheisyydessä.
Bologovin suomalaisille petotutkijoille lähettämän raportin mukaan luontoon päästettyjä susia olisi tähän mennessä 57.
Suomi on näiden uusien siirtoistutussusien suhteen varsin voimaton.
”Meillä on yhteistyösopimus Karjalan tasavallan riistaviranomaisten kanssa ja otamme tämän hankkeen esiin seuraavassa tapaamisessamme”, vakuuttaa apulaisosastopäällikkö Christian Krogell maa- ja metsätalousministeriöstä.
”Muuta Suomi ei voi tehdä, koska kaikki toiminta tapahtuu Venäjällä”, harmittelee Krogell.
Suomen sudenhoitosuunnitelma kieltää myös siirtoistutukset ja siksi Krogellin mielestä Suomen on syytä vastustaa myös itärajan takana tapahtuvia siirtoistutuksia.
”Tässä koko puuhassa ei ole mitään järkeä”, sanoo myös suurpetoihin keskittynyt erikoistutkija Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.
Kojolan mielestä Suomeen ei tarvita kesyiksi ja ihmisiin tottuneiksi kasvaneita susia.
”Nyt niitä on kuitenkin ehkä jo tullut – ja tulossa lisää, jos toiminta saa Kedrijärvellä Kimovaarassa jatkua.”
HARRI EKHOLM
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
