4H, luomu ja tiet saavat lisärahaa
Eduskunta istuu syksyn viimeistä viikkoaan ja puhuu rahasta, sillä päätettävänä on valtion ensi vuoden talousarvio.
Valiokunnat ovat käsitelleet hallituksen esitystä syksyn, punninneet kansanedustajien satoja lisäysehdotuksia ja useimmiten tyrmänneet ne.
Puhetta se ei kuitenkaan estä, joten tällä viikolla istutaan yötä myöten perjantaihin saakka.
Budjetin loppusumma on 54 miljardia euroa ja valtiovarainvaliokunta lisäsi siihen 35,3 miljoonaa euroa.
Tänään ovat vuorossa maa- ja metsätalouden ja liikenteen pääluokat.
Valiokunta lisäsi jo Euroopan metsäinstituutin jäsenmaksuun 400 000 euroa, maaseudun elinkeinojen neuvontaan 800 000, Arktiset Aromit ry:lle 100 000, 4H-toimintaan 400 000, luomutuotannolle 80 000 ja EkoCentrialle 100 000.
Poistokalastus sai 150 000, vesihuoltohankkeet 800 000, Pietarsaaren Satamatie ja yksityistiet kumpikin kolmen miljoonan sekä Savonlinnan ja Varkauden lentoliikenne 700 000 euron ja Enontekiö 70 000 euron lisäykset.
Keskusta ja perussuomalaiset torjuivat hallituksen budjettiesityksen.
Perussuomalaisten mielestä se ei edistä yrittäjyyttä, työtä ja talouskasvua eikä sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Keskusta torjui lisäksi leikkaukset kunnilta ja vaati palveluja.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan Suomi elää jo nyt yli varojensa.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
