Ethän vie ylijäämäomenoita teiden varsille? Voivat aiheuttaa vaaraa autoilijoille
Parempi keino on ilmoittaa ylimääräisistä omenista riistaporukoille. He vievät ne ruokintapaikoille, joissa niistä ei aiheudu haittaa liikenteelle.
Ylijäämäomenoita ei kannata viedä ainakaan asfalttiteiden tai muiden vilkasliikenteisten teiden varsille, sillä ne voivat houkutella tielle peuroja tai muita eläimiä. Kuva: Kimmo HaimiEteläisessä Suomessa teiden varsille on viety omenoita. Vaikka sitä ei välttämättä osata ajatella, teiden varsille jätetyt omenat voivat aiheuttaa varaa autoilijoille.
Valkeakoskelainen Ari Hänninen kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että hän on nähnyt teiden varsille jätettyjä omenoita parin kolmen vuoden ajan. Hänninen on havainnut omenoita pääsääntöisesti Valkeakoskella. Jonkin verran omenoita on tullut vastaan myös Toijalassa.
"Se on aina semmoinen muovipussillinen tai vähän yli. Niitä näkyy esimerkiksi bussipysäkeillä ja tällaisissa paikoissa", Hänninen valaisee.
Hän muistuttaa, että pienikin pala omenaa voi riittää aiheuttamaan suurta vahinkoa, jos peura tai muu eläin tulee sitä syömään liikenteen sekaan.
"Kyllähän käytännössä tuommoinen omenan karakin riittää", Hänninen sanoo.
Jos oman puutarhan omenoista on tullut hyvä sato, eikä kaikille omenoille keksi käyttöä, voi omenoista Hännisen mukaan ilmoittaa niitä kerääville riistaporukoille.
Hänninen muistuttaa, ettei ylijäämäomenoita kannata viedä ainakaan asfalttiteiden tai muiden vilkasliikenteisten teiden varsille. Jos niitä ei halua antaa metsästäjille, voi omenat viedä myös tarpeeksi syvälle metsään.
Hänninen arvioi, että ilmiön taustalla on tietämättömyys tai välinpitämättömyys.
"Äkkiseltään ajatellaan, että omena on maatuva, ja sen voi siksi kipata mihin tahansa. Samalla ei tajuta sitä, että eläimet syövät niitä."
Suomen riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen kertoo, että riistakeskus on pyrkinyt ohjeistamaan metsästäjiä siitä, ettei riistaeläinten ruokintapaikkoja laitettaisi vilkasliikenteisten teiden varsille.
Myös Härkönen arvioi, että omenoiden teiden varsille vienti johtuu ihmisten ajattelemattomuudesta. Härkösen mukaan metsästäjät pystyvät paikallistuntemuksensa avulla laittamaan ruokintapaikat sellaisiin paikkoihin, ettei niillä käyvillä eläimistä ole vaaraa autoilijoille ja muille tiellä liikkujille.
"Silloin, jos lähellä on vilkasliikenteisiä teitä tai eläimille tulee paljon teiden ylityksiä, ruokintapaikan sijaintia kannattaa miettiä", hän neuvoo.
Omenoiden autoilijoille aiheuttamat vaarat eivät ole Härköselle tuttu ilmiö. Hän tosin toteaa, että tämä saattaa johtua siitä, että hän asuu Pohjois-Savon suunnalla. Tähän mennessä vaaratilanteet ovat keskittyneet eteläiseen Suomeen.
Härkösen mukaan moni suuren omenamäärän omistava saattaa pohtia niiden antamista riistaeläimille. Hän pitää ajatusta sinällään hyvänä, kunhan omenoita ei vie lähelle tietä.
"Periaate on sama, on ruokkija sitten kuka tahansa. Ei niitä omenoita kannata teiden varsille laittaa", hän sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
