Onko Itämerellä toivoa pelastumisesta?
Viime päivinä on puhuttu saastuneesta Itämerestä. Sen vesi ei ole yhtä suolaista kuin valtamerien vedet. Sen tähden Itämeri on herkempi päästöjen suhteen. Itämeren vedet virtaavat hiljalleen kohti Atlantia. Atlantilta ajoittain tuleva suolaisen veden pulssi parantaa veden tilaa enemmän kuin poppakonstit.
Asiaa on selvitelty laajalti, mutta joitain asioita on jäänyt epäselviksi. Niistä yksi on Venäjällä Luga-joella tapahtunut ”valtava fosforipäästö”. Samantapainen päästö raportoitiin Puolan rannikolta. Molemmissa on kyse lannoitetehtaan kipsikasasta liuenneesta fosforista.
Saastumisesta puhuttaessa olisi aiheellista aina mainita
päästöjen määrä ja niiden ulottuvuus merellä. Lisäksi keskustelusta puuttuu se tieto, missä muodossa fosfori on analysoidussa näytteessä. Yleensä ja myös näissä tapauksissa on niin, ettei pistemäisen päästölähteen vaikutusta voida todeta kilometriä kauempaa päästölähteestä.
Vertailuna voidaan todeta, että esimerkiksi Ylitornion ja Pellon kuntin alueilla Länsi-Lapissa on maaperässä happoliukoista fosforia keskimäärin 0,2 prosenttia eli kuutiossa maata on noin kaksituhatta kiloa ja siinä fosforia noin 40 kiloa. Alueen pinta-ala on noin 15 000 neliökilometriä ja maaperän paksuus on keskimäärin kolme metriä. Tästä voi halutessaan laskea alueella olevan liukoisen fosforin määrän.
Fosfori on peräisin apatiitista, joka on fosforin malmimineraali. Täällä apatiittia on etenkin
syeniittityypin graniiteissa, joissa on myös uraania ja toriumia, muttei mitään näistä malmiluokan pitoisuuksina.
Maaperässä oleva apatiitti on liuennut normaalin maanpinnan kehityksen aikana ja etenkin sitten, kun metsää on alettu kasvattamaan tehokkaasti. Se tarkoittaa maaperän pinnan
auraamista ja siinä olevan liukoisen aineksen huuhtoutumista
järviin. Huuhtoutuminen on voimakkainta keväällä lumien sulaessa, jolloin lumesta sulaneen veden laatu on jopa niin hapan kuin pH 2.
Liuenneet ainekset eivät kulkeudu Itämereen, vaan ne jäävät paikallisiin sähköntuotantoon säännösteltyihin järviin.
Näissä järvissä on keskitumma vesi, joka sopii etenkin kuhalle. Tämän alueen mineraalinen ja orgaaninen fosforivaranto eli apatiitin fosfori ja haja-asutuksen puhdistetut paskat eivät kulkeudu Itämereen, joten sen puolesta Itämeri on pelastettu.
Sen sijaan Itämeren leväkanta saa ravinteita maataloudesta ja sitä tapahtuu Etelä- ja Keski-Suomen rintamailla.
Täten voidaan todeta vakaasti, että Itämeren pelastus on tapahduttava etelässä ja pohjoisen harvaan asutun alueen ulkohuusit on syytä jättää rauhaan.
Eelis Pulkkinen
fil. lis.
Ylitornio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
