Tornionjoki tulvii, Pielinen korkealla, Saimaa ylärajoilla
Tornionjoen vedenkorkeus nousee nopeasti Torniossa, mutta yläjuoksulla virtaamien nousu on hidastunut, Suomen ympäristökeskus Syke kertoo.
Tornion tulva ajoittuu loppuviikolle ja jäänee vahinkorajan alapuolelle, ellei lähipäivinä sada ennustettua rankemmin. Pellossa joen vesi on korkealla ja tulvinut viemäreistä talojen sisälle. Vesi voi nousta paikallisteille torstaina tai perjantaina.
Kallaveden ja Pielisen pinnat ovat nousseet harvinaisen korkealle. Kallavesi ei enää nouse, mutta Pielinen nousee kesäkuun alkuun saakka.
Suurin osa luonnontilaisista järvistä on jo kääntynyt laskuun, mutta esimerkiksi Päijänne ja Saimaa nousevat vielä. Saimaan ennustetaan nousevan edelleen kesäkuun alussa.
Kallaveden vedenkorkeus on noussut 30 senttiä säännöstelyrajan yläpuolelle.
Pielisen vedenkorkeus on nyt 50 senttiä tavallista korkeammalla ja se nousee edelleen 5–15 senttiä. Jos lähiviikkojen sää on sateinen, voi vedenkorkeus nousta jopa korkeammalle kuin vuonna 2012.
Saimaan vedenpinta on 45 senttiä ajankohdan keskimääräistä lukemaa korkeammalla. Vedenkorkeuden ennustetaan nousevan 15–25 senttiä kesäkuun puoliväliin mennessä. Saimaalla joudutaan harkitsemaan Syken mukaan poikkeusjuoksutuksia, mikäli kesäkuun säästä tulee sateinen.
Kymijoen vesistöalueella järvien vedenpinnat ovat korkealla. Neljän viikon sadesumma Kymijoen vesistössä on ollut lähes 100 milliä eli kaksinkertainen keskimääräiseen verrattuna.
Etelä-Suomen jokien virtaamat ja vedenkorkeudet ovat ajankohdalle tyypillisiä.
Iijoki on laskussa, mutta kymmeniä mökkejä kastui Pudasjärvellä ja Jongunjärvellä. Osa tulvan vuoksi suljetuista paikallisteistä on poikki vielä touko–kesäkuun.
Kuusamon seudulla Oulankajoen vedenpinta nousi viikko sitten korkeammalle kuin kertaakaan vuonna 1966 alkaneella havaintojaksolla.
Lapissa Ounasjoen uusi huippu on korkealla ja ajoittuu Kittilässä tiistaille ja keskiviikolle. Tenojoki on noussut lähes keskimääräisen kevättulvan tasolle ja nousu on pysähtynyt.
Kemijoen vesistön järvet nousivat toissa viikolla korkealle. Raudanjoen Vikajärvellä vedenkorkeus nousi vuodesta 1956 alkavan mittaushistorian ennätykseen.
Jouko Kyytsönen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
