Etelä-Savon vesistöjen vedenkorkeudet tavallista alempana
Sekä vesistöjen että pohjavesien vedenkorkeus on tavanomaista matalampi Etelä-Savossa.Etelä-Savon vesistöjen korkeudet ovat tavallista alempana, Etelä-Savon ely-keskus tiedottaa. Myös pohjavesien pinnankorkeudet ovat edelleen alhaalla.
Osa säännöstellyistä järvistä jää tavanomaista alemmalle tasolle talven ajaksi.
Mäntyharjun reitillä useimpien järvien vedenkorkeudet ovat keskimääräistä alhaisempia. Jokien virtaamat ovat vuodenaikaan nähden pieniä.
Puulan lasku-uomassa Kissakoskessa vettä virtaa runsaat 10 kuutiometriä sekunnissa, kun keskimääräinen virtaama joulukuun lopulla on 30 kuutiometriä sekunnissa. Lunta on noin 2 senttimetriä enemmän kuin tähän aikaan tavallisesti.
Vesitilanteeseen ei ole odotettavissa suuria muutoksia lähiviikkoina.
Myös Vuoksen vesistöalueella useimpien järvien vedenkorkeudet ovat tavanomaista alempana. Vedenkorkeus on laskussa monissa vesistöissä. Lumen määrä on ajankohdalle tyypillinen.
Saimaalla vedenpinta on noin 25 senttimetriä keskimääräistä alempana. Vedenkorkeus pysynee tämänhetkisellä tasolla tammikuun loppuun asti. Jos sää pysyy talvisena, vedenkorkeus kääntyy helmikuussa hitaaseen laskuun.
Pohjavesien pinnat ovat 10–45 senttimetriä keskimääräistä alempana.
Vesivoimalaitoksilla voidaan joutua turvautumaan poikkeaviin juoksutuksiin tänä talvena, jotta sähkön saanti saadaan turvattua.
Sähköpulan sattuessa vesivoimalaitoksilla voi olla lisätehontarve, joka voi kestää tunneista vuorokausiin. Lisätehon saaminen edellyttää voimalaitoksen läpi virtaavan vesimäärän lisäämistä.
Etelä-Savon ely-keskus ja Kissakosken voimalaitoksen omistaja Suur-Savon Sähkö Oy ovat selvittäneet, miten sähköntuotantoa voitaisiin lisätä poikkeustilanteessa niin, että muutoksen haitat pysyvät mahdollisimman pieninä.
Virtaamamuutokset voivat heikentää jääkantta etenkin virtapaikoissa ja nostaa vettä jään päälle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






