Kyläpoliisit saatava takaisin
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mielestä kyläpoliisijärjestelmää olisi kokeiltava esimerkiksi kymmenessä sellaisessa Keski-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin taajamassa, jossa ei ole poliisin toimintapistettä (HS 9.8.).
Kyläpoliisijärjestelmästä pitäisi tehdä pysyvä. Lyhytaikainen kokeilu ei riitä, sillä ”sisäänajo” kansalaisten sydämiin kestää kokeneeltakin poliisimieheltä vuosia.
Kyläpoliisijärjestelmän hyvät puolet ovat kansalaisten muistissa 1960-luvulta, jolloin maalaispoliisit eivät olleet työaikalain alaisia ja töitä tehtiin tarvittaessa rikoksen selviämiseen asti kellon ympäri.
Järjestyshäiriöitä ei juurikaan ollut ja niin sanottujen pimeidenkin omaisuusrikosten selvitysprosentti oli lähes sata.
Leikillisesti sanottuna kyläpoliisin toimenkuvaan kuuluivat työt synnytyksestä synninpäästöön ja kaikki siltä väliltä.
Kyläpoliisin olisi ehdottomasti asuttava virka-alueellaan, jolloin hänen koettaisiin olevan ”yksi meistä” ja tutustuminen puolin ja toisin kävisi luontevasti.
Järjestöjen ja yhdistysten vuosikokoukset olisivat kyläpoliisille paras foorumi saada alueen asukkaat puolelleen.
Kyläpoliisi voisi käydä kokouksissa kertomassa poliisin työstä ja ennen kaikkea kuulemassa, mitä kansalaiset toivovat poliisilta. Näin saataisiin kymmeniä kenties jopa satoja yhdistysaktiiveja poliisin silmiksi ja korviksi.
Taito Taskinen
entinen maalaispoliisi
Kuopio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
