LUKENUT MIES Presidentti jakaveri katuvat
Tohtori Seppo Lindblomin kirjan täkynä on presidentti Mauno Koiviston haastattelu. Lindblom on ennenkin ystävänsä äänitorvena paheksunut presidentin valtaoikeuksien leikkauksia.
Pahimpia virheitä ovat presidentin roolin asiallinen poistaminen hallituksia muodostettaessa sekä ulkopolitiikan johtamisen selvempi sitominen muihin valtioelimiin. Koivisto pitää parhaana presidentin vahvoja valtaoikeuksia, joita tämä kuitenkin käyttää vain äärimmäisessä hädässä. Sellainen presidentti hän käsittääkseen oli itse.
Vanha presidentti muistaa kyllä itse käynnistäneensä valtaoikeuksien leikkaamisen, mutta hänen jälkeensä mentiin toiseen äärimmäisyyteen. Tarkoitus oli vain estää uuden Kekkosen ilmaantuminen.
Koivisto unohtaa armeliaasti, että hänen seuraajansa ja entinen puolueveljensä Martti Ahtisaari yritti heti palauttaa vanhat valtaoikeudet ja keksi omasta päästään uusiakin.
Nobelin palkinto on kuorruttanut kermavaahdolla Ahtisaaren sumean presidenttikauden. Suurin osa valtaoikeuksien leikkauksista lienee reaktiota Ahtisaaren menettelyihin.
Perimmäinen huolenaihe Lindblomilla on, kykeneekö parlamentaarinen järjestelmä pitämään hyvinvointivaltion pystyssä velkaantumisen, populismin ja kestävyysvajeen paineissa. Tilannetta vaikeuttaa EU:n jatkuva byrokratisoituminen ja liittovaltiokehitys.
Lindblom pelkää, ettei eduskuntaan nojaava systeemi selviä yksin. Hän kaipaa vahvaa presidenttiä toiseksi navaksi. No, taisi Lindblom omina ministerivuosinaankin käydä useammin presidentin puheilla kuin eduskunnan kuultavana.
Politiikassa Lindblom toivoo sosiaalidemokraattien nousevan taas lyhdynkantajaksi, kun kansakuntaa kuritetaan kestävyysvajeen nimissä. Erikoisen vaativa tehtävä, sillä sosialidemokraatit jylläsivät takavuosikymmeninä Suomen politiikassa teollistamisen tuoman vahvan, jatkuvan kasvun takuumiehinä. Nyt ei kukaan tolkullinen pysty kasvua lupaamaan.
PEKKA ALAROTU
Seppo Lindblom: Huojuva tasavalta. 272 sivua. Otava.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
