Joulun menoliikenteessä useita kolareita ja ulosajoja
Kukaan ei ole toistaiseksi loukkaantunut vakavasti. Liikenne on vilkkaimmillaan.
Lumi- ja räntäsateen ennustetaan hankaloittavan joulun menoliikennettä maan pohjoisemmissa osissa. Kuva: Suvi NiemiKoko maan liikennettä seuraavan Liikenneviraston Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan joulun menoliikenne alkaa olla vilkkaimmillaan. Erityisen suuria liikennevirrat ovat isojen kaupunkien ympäristössä.
Tieliikennekeskuksen mukaan ajokeli on lumi- tai räntäsateen vuoksi paikoin huono tai muuttuu huonoksi Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa. Etelä-Suomessa ajokeli on melko hyvä.
Aamun ja iltapäivän aikana on sattunut useita lieviä liikenneonnettomuuksia.
Pohjanmaalla henkilöauto ajautui huonon kelin vuoksi väärälle kaistalle ja törmäsi vastaan tulleeseen autoon. Ulosajoja on tapahtunut ainakin Etelä-Pohjanmaan Kauhavalla ja Keiteleellä Keski-Suomessa.
Etelä-Suomen teillä pelti on kolissut ainakin Kehä III:lla Vantaalla ja Kehä I:llä Helsingissä sekä Espoossa. Joulun menoliikenteen ennustetaan olevan ruuhkaisinta kello 17 saakka. Liikenne saattaa jonoutua erityisesti Helsingistä Hämeenlinnan, Lahden ja Porvoon suuntaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
