Järjestönkehittäminenkuumensikeskustelua
MTK:n oman toiminnan kehittämisohjelma puhutti valtuuskuntaa enemmän kuin yhteiskunnallinen ja markkinavaikuttaminen yhteensä.
Ohjelmaluonnos korostaa tarvetta kasvattaa järjestön jäsenpohjaa. Uusille jäsenryhmille pitää antaa päätöksenteossa jäsenmäärän mukainen edustus.
Valtuuskunnan koon kasvattamisen ja yhden valtuuskunnan mallin valmistelu lievennettiin kuitenkin selvittelyksi Jaakko Halkilahden esityksestä. Samalla hän ehdotti laajemman maaseutufoorumin perustamisen selvittämistä.
Kallepekka Toivonen olisi pitäytynyt valmistelussa. Hänen mielestään eteenpäin ei päästä, jos aina vain selvitetään.
Toivonenkin myöntyi silti selvittelyyn, koska lopullinen sanamuoto joka tapauksessa päätetään vasta liittokokouksen keskustelun jälkeen.
Jarkko Laitila toivoi metsävaltuuskunnan säilyttämistä.
Ilona Alhoniemen esityksestä ohjelmaan lisättiin muistutus tavoitteesta, jonka mukaan naisten osuus luottamustoimissa pitäisi saada kolmannekseen.
Kalevi Pukara peräsi, onko MTK:ssa mietitty ”kovempia otteita”, jotka huomattaisiin Helsingissäkin.
Juha Marttila vastasi, että keskusliiton kokoon kutsumien mielenilmaisujen aika alkaa olla ohi. ”Tahto mielenilmaisuun pitää tulla aidosti maakunnista. Keskusliitto kyllä avustaa järjestelyissä.”
Järjestön kehittämisohjelma ei ota kantaa järjestön kolmiportaiseen rakenteeseen eikä metsänomistajaliittojen asemaan. Alun perin niitäkin piti käsitellä, mutta asiassa ajauduttiin umpikujaan.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
