Kaila MTK:n maatalousjohtajaksi
Minna-Mari Kaila aloittaa MTK:n maatalousjohtajana toukokuun alussa. Nykyinen maatalouslinjan johtaja Seppo Aaltonen jää eläkkeelle.
Kaila siirtyy tehtävään MTK:n maaseutuyrittäjyyslinjan johtajan tehtävästä. Sitä ennen hän on ollut kahteenkin otteeseen maa- ja metsätalousministeriössä.
Kaila ei pelkää, että ministeriön aikaiset tekemiset tulisivat luurankona vastaan uudessa tehtävässä.
”Elinkeinon parhaaksi olen aina yrittänyt toimia. Loppujen lopuksi MTK:lla ja ministeriöllä on samat tavoitteet.”
Tärkeimmiksi lähiajan edunvalvontatehtäviksi Kaila nimeää parhaillaan työn alla olevan EU:n maatalouspolitiikan uudistuksen, kansalliset tukiratkaisut, markkinaedunvalvonnan sekä kotimaisen maataloustuotannon valteista kertomisen.
”Niitä on MTK:n maatalouslinjalla tekemässä 14 hyvää asiantuntijaa. Tämä on yhteispeliä”, Kaila muistuttaa.
EU:n maatalousuudistuksessa Kaila toivoo ratkaisuja, jotka toimivat käytännössä aiheuttamatta turhaa byrokratiaa.
Kun Kaila aloitti ministeriössä 2001, ensimmäinen työtehtävä olivat kotieläinvalvonnat. ”Minulle oli aikamoinen yllätys, kuinka raskas valvontamenettely oli. Mutta nyt siitä kokemuksesta on toivottavasti hyötyä.”
Valvontoja Kaila ei kokonaan tyrmää: niitä tarvitaan, jotta EU-maat noudattavat yhteisiä sääntöjä. ”Mutta niiden pitää olla oikea-aikaisia ja ilman turhaa byrokratian taakkaa.”
Markkinaedunvalvonnassa Kaila näkee paljon tehtävää, samoin kotimaisen vastuullisen alkutuotannon esillä pitämisessä. Kummassakin hän näkee myös paljon mahdollisuuksia.
”Siksi aikoinaan lähdin opiskelemaan maataloutta: siinä riittää töitä niin kauan kuin ihmiset syövät.”
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
