Nesteen ympäristöluvan muutos: 64 mappia, 7 eri viranomaista - helpotusta yhden luukun periaatteesta?
Ympäristölupien yksinkertaistaminen alkaa valtion myöntämistä luvista. Kuntien luvitus jatkuu toistaiseksi entisellään.
Ympäristöhallinto työllistää suuryrityksiä jatkuvasti. Nesteen Kilpilahden öljynjalostamo on hakenut hankkeisiinsa kolmen vuoden aikana viisi kertaa ympäristölupaa ja lisäksi niihin on tehty kolme YVA:a. Kuva on UPM:n biodieseljalostamolta Lappeenrannassa. Kuva: Ville-Petteri MäättäYmpäristöhallinnossa tähdätään siihen, että luvanhakija saa jatkossa yhdellä hakemuksella vireille ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) sekä ympäristö-, vesi- ja luonnonsuojelulakeihin liittyvät luvat.
Valmistelutyö on käynnissä. Samaan ympäristöhallinnon hankkeeseen kuuluu, että lupaprosessien käsittely muuttuu sähköiseksi.
Ainakin hakuprosessien sähköistämiselle on selvä tilaus.
Nesteen ympäristöriskipäällikkö Kai Larnimaa kertoi perjantaina Helsingissä ympäristöhallinnon seminaarissa nykykäytännöstä. Kun Porvoon tuotantolaitoksen ympäristölupaan jätettiin muutoshakemus tammikuussa, papereita piti lähettää seitsemälle eri viranomaiselle. Niitä kertyi yhteensä 64 mappia.
"Mitään vanhoista ei voitu käyttää, vaikka oli vain muutoshakemuksesta kysymys", hän totesi.
Porvoon laitoksen nykyiseen ympäristölupaan on kolmen viime vuoden aikana tehty viisi ympäristölupahakemusta ja kolmen muutoshankkeen YVA-arvioinnit.
Se kertoo, että melkoinen määrä aikaa on mennyt pelkästään papereiden tuottamiseen ja postituksiin.
Myös Metsä Groupin projektipäällikkö Johanna Harjula painotti sähköisen asiakirjojen hallinnan tärkeyttä.
Äänekosken rakenteilla oleva biotuotetehdas sai ympäristöluvat erikoismenettelyllä siinä mielessä, että ympäristöarviointi ja ympäristö- ja vesilain mukaiset luvat käsiteltiin yhtä aikaa.
Harjula piti menettelyä onnistuneena muutoin, mutta aikaa meni paljon pelkästään paperien lähettämiseen ja niiden perillemenon odotukseen.
"Nyt meni aikaa muun muassa postituksiin eri kunnille. Kun asiakirjoja meni viisi mapillista joka kuntaan, niin sähköinen jakelu olisi nopeuttanut asiaa", hän kertoi.
Ympäristöhallinnon siirtyminen yhdelle luukulle koskee alkuvaiheessa vain valtion käsittelemiä lupia. Kuntien myöntämät ympäristöluvat, joita on suurin osa maatilojen luvista, eivät vielä hyödy tulevasta käytäntöjen yksinkertaistamisesta.
Lisää aiheesta on luettavissa maanantaina Maaseudun Tulevaisuudesta.
Lue lisää:
Hannele Pokka rauhoitteli pelkoja ympäristölupahallinnon muutoksista maakuntahallinnon uudistamisen yhteydessä
Lauri Tarastin työryhmä jätti 19 ehdotusta ympäristölupahallinnon helpottamiseksi keväällä 2015
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
