Kesästä luvataan lämmintä,toukokuu on vielä viileä
Pohjoismaiden kesästä luvataan hieman tavallista lämpimämpää.
Kesäkuussa pysytellään lähes normaalilukemissa, mutta heinä–elokuussa lämpötilan ennustetaan nousevan tavanomaista lämpöisemmäksi, kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Toukokuu on sen sijaan viileä. Erityisesti Pohjois-Suomessa sää muuttuu vapun jälkeen sateiseksi.
Pohjois-Pohjanmaalla joet tulvivat tänä keväänä tavallista kovemmin. Siikajoella oli vappuna tuhat hehtaaria peltoa veden alla.
Yli-Iissä lunta on vielä niin paljon, ettei pelloille ole mitään asiaa ainakaan kolmeen viikkoon.
Sen sijaan Lounais-Suomessa toukotyöt on jo aloitettu ja Uudellamaalla kylvöt käynnistyvät ensi viikolla. Satakunnassa on satanut runsaasti, mutta vesivakojen tasaajia on ollut jo pelloilla.
Pohjois-Savossa kevät on myöhässä, öisin on pakkasta ja pelloilla lunta.
Sivu 7 ja takasivu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
