VIERASKOLUMNI Virolaisen Jussi
Tammikuun viimeinen päivä tulee kuluneeksi sata vuotta valtioneuvos Johannes Virolaisen syntymästä.
Maanviljelijävanhemmat laittoivat sanavalmiin poikansa kansakoulun jälkeen Viipurin suomalaiseen lyseoon, josta hän kirjoitti sukunsa ja koko kylänsä ensimmäiseksi ylioppilaaksi. Se oli aikaa, jolloin ylioppilaat kulkivat valkea lakki päässä kesäisin ja työllistyivät pelkällä yo-todistuksella.
Varusmiespalvelun jälkeen Virolainen läksi opiskelemaan pääkaupunkiin Helsinkiin maa- ja metsätaloustieteitä. Jo opiskeluaikana politiikka vei nuoren miehen mukanaan, mutta Virolainen väitteli politiikan teon ohessa tohtoriksi maatalousmaan arvioimisesta ja arvosta.
Valtiopäivätyönsä Virolainen aloitti Maalaisliiton eduskuntaryhmässä vuonna 1945 ja jättäytyi tehtävästä vuonna 1991. Se on kunnioitettavan pitkä pesti parlamentarismin palveluksessa.
Vaikka Virolainen oli politiikan ammattilainen lähes koko uransa, poliittiseksi broileriksi Virolaista ei voi ristiä tämänkään päivän termeillä. Maanviljelyshän oli vuosikymmeniä hänen harrasteenaan politiikan päätyön ohella. Tilanpitäjänä hän yhdistyy mielenkiintoisella tavalla itsenäisyyden alkuajan suureen sosialidemokraattiin Väinö Tanneriin, joka myös paneutui maa- ja metsätalouteen vahvan osuustoiminnan ohessa.
Johannes Virolainen oli ennen kaikkea parlamentaarikko ja suomalaisen kansanvallan puolustaja. Hän työskenteli suurimman osan elämästään kansanedustajana, ryhmäpuheenjohtajana, eduskunnan puhemiehenä, pääministerinä ja ministerinä.
Eduskunnan lainsäädäntötyön kokonaisuutta Virolainen katsoi ja kehitti puhemiehistössä useampaankin otteeseen. Puhemiehenä hän oli kahteen otteeseen, vuosina 1966–1968 ja 1979–1982.
Virolainen oli keskeisessä roolissa kahdessa suomalaisen politiikan suuressa saranakohdassa, niin sanotun yöpakkashallituksen muodostamisessa 1958 ja Koiviston toisen hallituksen tukemisessa 1981. Molemmissa tapauksissa häntä ohjasi aito kansanvaltaisen päätöksenteon ja parlamentarismin kunnioitus.
Vuonna 1958 Virolainen lähti tänään itsestään selvältä tuntuvasta periaatteesta, että hallituksen muodostaminen on omissa käsissämme. Sodanjälkeisessä voimapolitiikan maailmassa sekä Virolaisen että Tannerin prinsiipit törmäsivät ankaraan neuvostoliittolaiseen todellisuuteen.
Hyvityksen tapahtuneelle Virolainen sai runsas kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Virolainen asettui tukemaan eduskunnan luottamusta nauttivan pääministeri Koiviston jatkamista presidentti Kekkosen epäluottamusta vastaan. Koiviston ja Virolaisen yhteistoiminta käynnisti pitkän kehityskulun, joka vahvisti parlamentaarista demokratiaamme ja synnytti vuoden 2000 uuden perustuslain.
Johannes Virolainen oli yksi merkittävistä sodan jälkeisen Suomen rakentajista, jotka loivat pohjaa Suomen menestykselle ja suomalaiselle hyvinvoinnille. Hänen kykynsä yhteistoimintaan eri suuntiin oli poikkeuksellista tämänkin päivän päätöksentekijän kannalta.
Näiden sodan kokeneiden ja Virolaisen tapaan kotiseutunsakin sodassa menettäneiden sinnikkäiden suomalaisten työtä on perusteltua kunnioittaa tänä päivänäkin.
Johannes Virolainen oli kansanliikkeen ihmisiä. Hän oli välitön ja helposti lähestyttävissä. Hänen juhlavuotensa on paitsi kansanliike Keskustan myös koko suomalaisen kansanvallan juhlaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
