Yle: Petos paljasti positiivisesta luottotietorekisteristä vilpin mahdollistavan porsaanreiän
Vilpin mahdollisuus nousi esiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa huhtikuun alussa käsitellyn petostapauksen myötä.Positiivisessa luottotietorekisteristä paljastui petoksen mahdollistava porsaanreikä. Vilppi voi mahdollistaa lainansaannin todellisuutta vastaamattomilla tuloilla. Asiasta kertoo Yle.
Vilpin mahdollisuus nousi esiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa huhtikuun alussa käsitellyn petostapauksen myötä.
Ylen mukaan 57-vuotias nainen osti pakettiauton yksityishenkilöltä verkkokaupan välityksellä vuonna 2024. Tapauksessa rahoitusyhtiö myönsi naiselle rahoituksen noin 30 000 euron hintaisen ajoneuvon ostoa varten.
Naisen luottotiedot oli jutun mukaan tarkastettu ennen kauppojen tekemistä positiivisesta luottotietorekisteristä.
Positiivinen luottotietorekisteri on verohallinnon ylläpitämä rekisteri. Rekisteristä löytyy kaikkien yksityishenkilöiden luottojen tiedot, joita esimerkiksi luotonantaja voi hyödyntää myöntäessään luottoa asiakkaalleen.
”Positiivinen” rekisteri on siitä syystä, että siellä ei näy maksuhäiriö- tai ulosottomerkintöjen kaltaisia niin sanottuja negatiivisia luottotietomerkintöjä.
Tiedot rekisteri saa tulorekisteri, jota ylläpitää Verohallinto.
Tulorekisterissä ei käsitellä rekisteriin ilmoitettavia tietoja, vaan tämä vastaanottaa tiedot sellaisenaan ja jakaa ne edelleen tietojen käyttäjille, kuten positiiviselle luottotietorekisterille.
Positiivisen luottotietorekisterin toiminnallinen vastaava Marjaana Ohralahti kertoo Ylelle, etteivät tulorekisterin tiedot ole viranomaisen vahvistamaa tietoa. Niistä vastaa aina tiedon ilmoittaja, eli palkan ja etuuksien maksaja.
Tulorekisteri tiedotti omilla sivuillaan maaliskuussa, että vääriä tuloja on ilmoitettu sinne jopa rikollisessa tarkoituksessa.
Ohralahti myöntää, että vilpin mahdollisuus on olemassa.
Hän kehottaakin luotonantajien suhtautumaan positiiviseen luottotietorekisteriin yhtenä lähteenä asiakkaan tietojen kartoittamiseksi.
Hänen mukaansa esimerkiksi yrittäjien pääomatulot, apurahat ja yritysluotot tai korottomat, kuluttomat luotot puuttuvat rekisteristä.
Ylen mukaan pakettiauton ostanut nainen ei maksanut yhtäkään luottoyhtiön osamaksuerää. Hän kertoi käräjäoikeudelle sairastuneensa masennukseen, minkä vuoksi maksut olivat jääneet hoitamatta.
Käräjäoikeus piti kertomusta mielenterveydellisistä seikoista uskottavana, mutta katsoi, että naisen olisi pitänyt kuitenkin huomata, että perintäyritys tavoittelee häntä osamaksujen erääntymisen vuoksi.
Syyttäjän mukaan nainen oli väärentänyt tulonsa tulorekisteriin.
Oikeus katsoi, että naisen ei ollut aikomustakaan maksaa osamaksusuorituksia. Petoksen suurehkon summan ja teon laadun vuoksi rikosnimike vahvistui törkeäksi petokseksi.
Nainen sai törkeästä petoksesta kaksi kuukautta vankeutta.
Tuomio on lainvoimainen.
Helppoa tai nopeaa ratkaisua luottorekisterin väärinkäytöksien kitkemiseksi ei ole, mutta ratkaisuja tulorekisterin ja Verohallinnon kanssa etsitään aktiivisesti, Yle kertoo jutussaan.
Ohralahden mukaan tulotietorekisterilaki on muuttumassa ensi vuonna.
”Odotamme, että saisimme sitten rakennettua paremmat mekanismit näitä tilanteita helpottamaan”, hän toteaa Ylelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



