Sari Essayah: "Hallituksen on syytä pitää näppinsä erossa työmarkkinaneuvotteluista. Tätä ex-pääministeri Rinne ei muistanut, kun sisäinen ay-jyrä pyrki säätämään kulisseissa"
Hallituksen viestinnän pitäisi olla selkeää ja toiminnan läpinäkyvää. Tämän syksyn tapahtumien jälkeen voi vain todeta, että hallitus on tässä epäonnistunut, kirjoittaa Essayah kolumnissaan.
Teollisuutta koskeva laaja-alainen lakko maanantaina ja kestää keskiviikkoon asti. Lakot koskevat Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n alaisia työntekijöitä. Kuva: Kari SalonenKansakunnassa vallinnee suuri yksimielisyys siitä, että kansalaisille ja yrityksille postipalveluiden sujuvuus on keskeistä, ja postinkantaja on palkkansa ansainnut, kirjoittaa kansanedustaja ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kolumnissaan.
"Miten sitten on mahdollista, että 700 henkilön työsopimusriidasta lähtenyt selkkaus kaataa koko maan hallituksen?"
Valtion omistajaohjaus ei ole koskaan ollut helppo tehtävä hoidettavaksi. Hallituksen täytyy valtio-omistajana vaatia omistamiltaan yhtiöiltä vastuullisuutta. Samalla on kuitenkin pidettävä riittävä etäisyys ja olla sekaantumatta operatiivisiin yksityiskohtiin yhtiöiden toiminnassa.
Toinen asia, mistä näppinsä on syytä hallituksessa pitää erossa, on työmarkkinaneuvottelut. Kauppalehdessä 28.11 Mika Lintilä viisaasti toi esille, että hän ”ei aio koskea kepilläkään työmarkkinaneuvotteluihin – suosittaa samaa myös muille poliitikoille”.
"Ex-pääministeri Rinne ei tätä muistanut, kun sisäinen ay-jyrä pyrki säätämään kulisseissa. Kyse oli myös vasemmistoliiton ja demareiden ikiaikaisesta kilpalaulannasta työväestön äänistä, joille apajille perussuomalaisetkin pyrkivät."
Kolmas seikka, mihin hallitus kompastui, oli muunneltu totuus eduskunnan edessä. Hallituksen kaatumispisteessä kävi tosin ilmi, että postigaten osapuolten lisäksi ulkoministerilläkin on tainnut muutama taho Al-Hol-käänteissä jäädä vähemmälle informoinnille; kuten muu hallitus, eduskunnan ulkoasianvaliokunta ja tasavallan presidentti.
Lue koko Sari Essayahin kolumni: Jälkipyykki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
