Noidanlukot viihtyvät metsälaitumella
Helena Okkonen hoitaa jalostusarvokkaita ayshire-hiehoja Sotkamon Parkualla. Hiehot puolestaan hoitavat arvokasta perinnebiotooppia. Suloiset hiehot eivät ujostele emäntäänsä Helena Okkosta. Ne saavat kiipeillä laitumilla yli 300 metrin korkeudella meren pinnasta. Ville-Petteri Määttä Kuva: Viestilehtien arkistoSotkamo (MT)
Hiehojen kellot kilahtelevat, aurinko paahtaa rinteeseen ja perhoset kisailevat laitumen kukissa. Ajatus lähtee vaeltamaan Keski- Eurooppalaisiin vuoristomaisemiin, mutta tämä luonnonparatiisi löytyy Sotkamosta, Aholan tilalta.
”Hiehot ovat hellävaraisia maisemanhoitajia. Ne syövät sieltä täältä, lammas nappaa tasaisesti kaiken”, Helena Okkonen kertoo.
Helena ja Pertti Okkosen hiehot hoitavat hienoa perinnebiotooppia, joka on lajistoltaan poikkeuksellisen monipuolinen.
Aholan tilalla on noin 20 lypsävää lehmää. Se sijaitsee Vuokatinvaaraakin korkeamman Losonvaaran läheisyydessä, tilan pihapiiri on 315 metrin korkeudella merenpinnasta.
Okkoset ovat olleet mukana perinnebiotoopin hoidossa jo vuodesta 1995. Silloin EU tarjosi mahdollisuuden saada tukea vanhojen laidunten hoitamiseen.
”Tämä on ainoa EU:n tuoma positiivinen asia. Aikaisemmin nämä olivat vain metsälaitumia, nyt arvokkaita perinnebiotooppeja”, Pertti kuvailee. Perinnebiotoopin hoitoon saadaan tuke 450 euroa hehtaarille vuodessa.
Tilan historia on pitkä. Sitä on asuttu 1700- luvun alkupuolelta lähtien ja nykyinen isäntäpari on tiettävästi sen kahdestoista omistaja. Kaskitalouden merkit ovat maisemassa vielä nähtävissä.
”Perinnebiotoopille on olennaista, että maa on ollut pitkään samanlaisessa käytössä. Lajit tulevat ja saadaan säilymään hoidon avulla”, kertoo ProAgrian erityisasiantuntija Matti Partanen, joka on tehnyt Aholan luonnonhoitosuunnitelman.
Hiehojen laitumella on monenlaista syötävää: huopakeltainoita, jäkkiä, kalvaskallioisia, mariankämmeköitä, valkolehdokkia, rohtotädykkeitä ja kissankäpäliä.
”Lehmät pitävät monipuolisesta ruuasta. Tavalliselta laitumelta piennar syödään aina ensin”, Pertti Okkonen kehuu.
Erityisen harvinaisia laitumen kasveja ovat noidanlukot, joita löytyy viittä erilaista. Noidanlukot kuuluvat saniaisiin ja tarvitsevat elinympäristökseen juuri laitumia ja hakamaita.
”Noidanlukon nimitys tulee avaimen muotoisesta lehdykästä, jolla tarun mukaan kaikki lukot avautuvat”, Matti Partanen kertoo.
Laitumista ei ole ehditty tehdä perinpohjaista lajien inventointia mutta paikalla käynyt biologi löysi alueelta yli 200 lajia jo pintapuolisella katsauksella.
Helena Okkonen nauttii laitumen kasvien tutkimisesta.
”Joskus ohiajavasta autosta kysytään, että onko kaikki kunnossa, kun tutkin kasveja naama kiinni nurmessa.”
Harvinaisten kasvien löytämisestä riittää paljon iloa. ”Peltolaidun on ainoa puutarha, jonka tarvitsen. Ei kellään ole sellaista noidanlukkoaluetta kuin minulla!”
Hiehojen kaulassa kilahtelevat kellot kertovat isännälle, emännälle ja muille hiehoille, missä ne menevät.
”Portilta on reilu kilometri laitumen kauimmaiseen nurkkaan. Kun hiehoja pidetään ensin pienellä laitumella, ne laumautuvat eivätkä lähde kulkemaan yksittäin. Myös karkulaiset löytyvät kellojen avulla”, Helena Okkonen kertoo.
”Karhuista ei ole ollut metsälaitumillakaan haittaa, ehkä nekin pelkäävät kelloja.”
Ayshire-hiehojen iät vaihtelevat puolitoistavuosikkaista alle vuosikkaisiin. Lauman isoin eläin on Kotivalo, joka toimii muille hiehoille vähän niin kuin emona. Metsälaitumia on tilalla yhteensä noin 40 hehtaaria.
”Vaikeinta metsälaidunten ylläpidossa on aitojen kunnostaminen. Hirvet särkevät aitoja”, Pertti Okkonen kertoo.
”Alue on todella lumista seutua. Myös se vaikuttaa aitojen kestävyyteen”, Matti Partanen lisää.
Terhi Pape-Mustonen
Juttusarja on ideoitu yhteistyössä Maa- ja kotitalousnaisten
maisema-asiantuntijoiden kanssa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
