vierasyliö Kesämökkipuut unohtuivat metsälakinikkareilta

Hallitus antoi kesäkuun 13. päivänä eduskunnalle metsälain muutosesityksen. Sitä markkinoitiin ennakkoon metsänomistajaystävälliseksi avaukseksi.

Vaihtoehtojen lisäämiseksi metsänuudistamisessa nyt olennaiset ikä- ja läpimittarajat ehdotetaankin poistettaviksi. Vastavuoroisesti vastuuta luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä siirtyisi metsänomistajille.

Puhekielikin muuttuu. Aiemmin pannassa pidetyt käsitteet, poimintahakkuu, erirakenteisuus ja jatkuva kasvatus, voivat vastaisuudessa esiintyä virallista pahennusta herättämättä ilmaisun tasarakenteisuus rinnalla.

Eduskunnan telaketjusiipikin puhuu jo ”päätehakkuuraiskioista”.

Metsätalouskäytäntö tuli vuosikymmeniksi virallistetuksi vuonna 1964 ensimmäisen Mera-ohjelman myötä. Se omaksuttiin yleisfilosofiaksi myös yliopisto-opetuksessa.

Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan metsäjaostossa kuuli toistuvasti lausuttavan: ”ainut oikea konsultti on markka”.

Yli neljä vuosikymmentä sitten tässä hengessä täsmennettiin metsänhakkuiden ja -uudistamisen menetelmät. Lopullisesti oikea menetelmä ratkaistiin tarpeen vaatiessa tuomioistuimessa.

Tämän päivän todellinen vaikuttajataho on ”äänestänyt” euroilla itsensä osaksi puukuidun elinkaarta lunastamalla Paperinkeräys Oy:n osakkeita tähän malliin (tilanne 2.7.): Stora Enso (30,4 prosenttia), UPM-Kymmene (23,0), Metsä Board (16,1), Sonoco-Alcore (12,2), Myllykoski (10,1), SCA Tissue Finland (4,1) ja Metsä Tissue (4,1).

Kierrätysorganisaatio Paperinkeräys Oy aloitti kuitujen keräyksen sotavuonna 1943.

Nykyisin jätelailla säädellään alaa entistäkin tarkemmin. Tuoreella lainmuutoksella painotuotteiden maahantuojat velvoitettiin siirtymään osaksi valtuutettua tuottajayhteisöä. Aiemmin tuottajavastuu koski vain valmistajia.

Kannatettavana tavoitteena on säästää luonnon neitseellistä kuitua kierrättämällä käytettyä ainesta prosessuaalisesti.

Myös kuidun hyödyntämiskaaren alkupäässä on tapahtumassa rakenteellisia muutoksia. Kun graafisen paperin kysyntä vähänkin hiipuu, ollaan tuotantokapasiteettia herkästi leikkaamassa Euroopan laajuisesti miljoonilla tonneilla.

Todellisena julkituotuna tavoitteena on 92 prosentin käyttöasteella optimoida markkinahinnanmuodostusta (Kauppalehti 1.7.).

Suomen Paperinkeräys Oy:n pääomistajat Stora Enso ja UPM ovat Euroopan suurimmat sanomalehtipaperinvalmistajat, mikä näkyy poukkoilevana käyttäytymisenä nimenomaan Suomessa.

Tällä on puolensa, se nimittäin lisää oikeutettuja tuotannollisia vapausasteita maamme muuhun raakapuunkäyttöön ja metsätalouden rakenteisiin, sanomalehtipaperiahan valmistetaan Suomessa enää yhdellä koneella (Kauppalehti 1.7.).

Raakapuuta kaikesta päätellen säästyy aiempaa enemmän vuotuisesta 104 miljoonan kiintokuution kasvusta.

Kesäasuntohuoltomarkkinat ovat merkittävyydessään jääneet ilmiselvästi metsälakinikkareilta analysoimatta.

Muutosesitys on jäänyt vajaaksi. Yhteiskunnassa on muutakin mielenkiintoista kuin aaltopahvi-, kartonki-, biodiesel-, mikrokuitusellu- ja liukoselluhankkeiden seuranta.

Professori Timo Pukkala (Itä-Suomen yliopisto) kiinnitti huomiota todella olennaiseen puutteeseen hallituksen metsälakiesityksessä (MT 1.7.).

Hän lausuu: ”Hieskoivun käyttö oltaisiin jatkossakin rajoittamassa soistuneille tai tiiviille kasvualustoille. Harmaalepikköjä ei saisi esityksen mukaan perustaa lainkaan.”

Jokainen tietää, että koivu ja harmaaleppä ovat haluttaessa laadultaan ylivertaisia mökkitalouden polttopuita.

Tämä yksityiskohta ei voine jäädä maa- ja metsätalousvaliokunnassa tutkimatta.

Professori Pukkala lausuu perusteluiksi myös: ”Monille uudistusaloille syntyy luontaisesti tiheä lepikko tai hieskoivikko. Ne pitäisi [lakiesityksen mukaan] raivata pois ja istuttaa tilalle kasvatuskelpoisia puulajeja. [Kysyn:] Kannattaisiko ilmaiseksi syntynyt lehtipuusto kasvattaa ensin myyntikokoon? Jos kaikki menee hyvin, lehtipuuston alle ilmaantuu kuusialikasvos, jolloin istutuskustannukset säästyvät.”

Professori Pukkala teki myös tulovirtalaskelmia Keski-Suomen oloissa (MT 1.7.).

”Kolmenkymmenen vuoden kasvatuksen jälkeen hakattava hieskoivikko pärjää tuotossa istutuskuusikoille, jos sen tilavuus on 200 kuutiota hehtaarilla ja kantohinta nousee reiluun 11 euroon kuutiolta. Lepikon kasvatus on yhtä kannattavaa 15 vuoden kiertoajalla. Silloin oletuksena on, että hakattavaa kertyy sata kuutiota hehtaarille ja kantohintaa maksetaan noin yhdeksän euroa kuutiolta.”

Mökkiläiset lienevät nykyisin keskimäärin ottaen innokkainta ostokykyistä sauna- ja takkapuunostajajoukkoa. Laatupuulla on sen mukainen hinta.

Kesäasuntojen puuhuoltokuljetuksia varten metsätilallisilla on nykyisin traktorit, mönkijät ja moottorikelkat valmiiksi hankittuina.

Lepikko voi olla pystymetsänäkin huikean nautiskelun paikka.

Nuorukaiset kävivät entisaikoina varta vasten pyymetsällä. Erikoistutkija Timo Helle kuvasi – omasta elämästään kysyttäessä – Suomen Luonto -lehdessä sellaisen täydelliseksi syksyiseksi nautinnoksi.

Pelkkä pyiden pillillä metsänkätköistä näkyviin houkuttelu saattaisi olla jännää puuhaa keskieurooppalaiselle kaupunkilaisellekin. Tässä olisi tarjolla kaupallistettavissa oleva luontoelämys.

Paikkatietojärjestelmä ja GPS-laitteet auttavat pyybongaria löytämään maastosta mielenkiinnonkohteena olevat linnut.

Vertailukohteeksi: norjalaiset kollegat esittelivät meille painettuja maastokarttoja, joihin oli merkitty muun muassa metson soidinpaikat.

Metsien monikäyttö ja samalla monimuotoisuuden säilyttäminen tuppaavat unohtumaan, jollei niistä toistuvasti muistuteta.

Mökkikulttuurin tarpeet taas kannattaa ottaa nykyistä suunnitelmallisemmin huomioon sijoituskelpoisena markkinana.

ERKKI PULLIAINEN

emeritusprofessori, tietokirjailija

Avaa artikkelin PDF