KANSAN SUUSTA Ei melatta merelle
Miksi mennä merta edemmäs kalaan, sanottiin nuoruudessani sellaisista, jotka löysivät puolison omalta kylältä.
Joskus kuulee sanottavan, että pariskunta purjehti avioliiton satamaan. Toisaalta puhutaan parisuhteen karikoista. Niitä ei satamasta löydy.
Satamaa osuvammin parisuhdetta kuvaa merimatka. Välillä on tyyntä, välillä myrskyää. Vasta pahalla säällä nähdään, kuka on hyvä merimies, sanottiin Italiassa.
Matkalle lähtijän kannattaa muistaa kansanviisaus: ei melatta merelle. Laivat eivät seilaa pelkästään tuurilla. Ja jos merellä sattuu vahinko, maalla ollaan viisaita.
Merellä ja maalla on vanhan kansan mukaan yhteys. Kun maa antaa hyvän sadon, meri on kitsas. Ja kun meri on rikas, maa on köyhä.
Kukaan ei ole herra merellä, sanotaan. Meren voima herättää kunnioitusta. Sananparsi neuvoi niitä, jotka eivät muuten Jumalaansa tunne, lähtemään merelle. Siellä oppii rukoilemaan, väittää toinen sanonta.
Ei siinä meri pilalle mene, jos koira laidalta latkii, sanottiin Maaningalla. Tunnetumpi suunnilleen samansisältöinen sanonta vähättelee jotakin sanomalla, että se on vain pisara meressä.
Merenkin mitta voi täyttyä, jos sitä kuormitetaan liikaa. Esimerkkejä ei tarvitse hakea merta edempää: matalaa ja eristynyttä Itämerta sanotaan maailman likaisimmaksi mereksi.
TOPI
LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
