Aliravitsemus vaihtuu ylipainoon
Torstaina julkaistu raportti nostaa ylipainon aliravitsemuksen rinnalle maailman suurimpien ravitsemusongelmien listalla.
Ravitsemusongemat koskettavat raportin mukaan joka toista maailman asukasta.
Ylipainoa raportti vertaa pandemiaan eli erittäin laajalle levinneeseen kulkutautiin. Lähes 1,5 miljardin ihmisen arvioidaan olevan ylipainoisia ja heistä yli 500 miljoonan liikalihavia.
Kaksi miljardia ihmistä kärsii yhden tai useamman ravintoaineen puutoksesta.
Esimerkiksi anemialuvut eivät juurikaan ole kohentuneet 20 vuodessa.
165 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta on jäänyt heikon ravitsemuksen takia kasvussa ikäisiään jälkeen.
Raportin mukaan mikään maailman maa ei ole säästynyt ravitsemusongelmilta. Monet kamppailevat samaan aikaan usean ongelman kanssa – esimerkiksi sekä aliravitsemuksen että ylipainon.
Maailman ravitsemusraportti kokoaa yhteen kaikkien 192 YK:n jäsenmaan ravitsemustiedot.
Raportti on Roomassa tällä viikolla pidettävän maailman ravitsemuskonferenssin keskeinen työkalu. Kokouksen järjestävät YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO ja maailman terveysjärjestö WHO.
Raportin verkkosivulta löytyy muun muassa maailmankartta, jossa voi tarkastella kolmen ravitsemusongelman yleisyyttä eri maissa: alle viisivuotiaiden hidaskasvuisuutta, lisääntymisikäisten naisten anemiaa ja aikuisten ylipainoisuutta.
SATU LEHTONEN
globalnutritionreport.org
Kaksi miljardia
ihmistä kärsii
yhden tai useamman ravintoaineen
puutoksesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
