Kuutonen eteläpohjalaisten kouluarvosana sotelle
Hallituksen sote-uudistus saa eteläpohjalaisilta kuntapäättäjiltä kohtalaisen kokonaisarvosanan, kuutosen, asteikolla 4–10.
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kati Ojaniemi antaa arvosanaksi 7.
”Säheltämistä on ollut”, hän pohtii.
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pertti Mäki-Hakola antaa arvosanaksi 7 1/2.
”Uudistuksen suunta on oikea, vaikka valmistelu on takunnut.”
Maakunnan reuna-alueilla äänenpainot ovat kriittisempiä. Soinin kunnanvaltuustoa luotsaava Sauli Virtala antaa arvosanaksi 6-.
Kauhajoen kaupunginvaltuustoa johtava Lasse Hautala ei päästä hallitusta sote-asiassa edes luokalta.
”Hylätty tulee. Arvosana on nelonen.”
Sote-uudistusta arvioinut perustuslakivaliokunta edellyttää, että kunnille annetaan vähintään puoli vuotta aikaa kuntaliitosten selvittämiseen sote-lain hyväksymisen jälkeen. Näillä näkymin kunnat tekevät kuntaliitosratkaisujaan vasta myöhään syksyllä 2014.
Sotessa on vielä monta asiaa levällään. Selvyyttä ei ole esimerkiksi siitä, omistaako yliopistosairaalat vastuukunta vai onko omistus kuntayhtymällä. Erikoisterveydenhuollon piiriin ja sitä kautta automaattisesti vastuukuntien hoidettavaksi sälytettäviä palveluita ei ole vielä määritelty tarkasti.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
