Puu on liian halpaa
Suomen tienvarsilla pilaantuvat vuosittain tuhannet jälkijättöiset ja unohdetut pinokykköset, joista kertyy mittava mottimäärä. Tienvarteen kuivahtanut kuusikuitupino menee selluksi. Samaan kattilaan menevät toukan kirjavoittamat, sinistyneet arvotukit.
Energiapuukasat happanevat vuositolkulla ja lämpöarvo romahtaa. Varsinkin aisaamattomasta koivurangasta tulee höttöä reilussa vuodessa. Näinkö meitä on opetettu energian säästöön?
Vaikea ymmärtää, kuinka alkujaan kalliin puun arvoa kannattaa tällä tavalla alentaa. Metsäherrat kutsuvat näitä tapauksia pelkiksi marginaali-ilmiöiksi, jotka eivät tuntune missään. Metsänomistajalle viesti on suurpiirteisyydessään enemmän kuin symbolinen.
Johtopäätös: liian halpaa on ”maailman kallein puu”. Tätä tukee firmojen halut myydä pois omia metsämaitaan. Arvokkaaksi metsä tuleekin vasta sitten, kun yksityinen ne omistaa ja aikoo myydä puuta.
Huonotuottoiseksi katsottu metsänomistus ja puu ovat hetkessä ylihintaisia. Näin metsänomistajasta tehdään jonkinlainen riistäjä, joka kaventaa monien leipää ja kaataa teollisuutta.
Kuljetuslogistiikka ei taivaskanavista huolimatta taida olla vieläkään täydessä iskussa. Nimittäin eri firmojen kykköskasojen yhteiskuljetuksia ei edelleenkään taideta. Se lisää keräilykuluja.
Toisaalta muutamat sentitkin ovat kaupantekohetkellä selvää rahaa, jota ei kannata maksaa. Saattaa tulla ylihintaa, sitä samaa mitä tuontipuusta kymmenkertaisena ei kysellä. Eikä varsinkaan kotimaisen puunkäytön kansantaloudellista kokonaishyötyä. Ehrensvärdin jälkimaailma ei seiso omilla jaloillaan vaan luottaa vieraan apuun.
Tarjoapa pystyyn kuivaneita puita tuoreen hinnalla, sitä samanlaista tavaraa, mitä makaa tienvarsikykkösissä. Joskin ne pari kolme vuotta sitten on ostettu tuoreena ja maailman kalleimmalla hinnalla.
Arvi Pöyhönen
Suonenjoki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
