Hallituspohja selvillä vapun jälkeen
Hallituspohja kerrotaan eduskuntaryhmien edustajien yhteisessä kokouksessa, joka on todennäköisesti 6. tai 7. toukokuuta, sanoo hallitustunnustelijan tehtävän saava keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.
Sipilä arvioi keskustan puoluevaltuustossa Helsingissä lauantaina, että keskinäistä luottamusta puolueiden välillä löytyy ja tuloksia saadaan aikaan.
Keskustajohtaja kiisti epäilyt uudella tavalla tehtävän hallitusohjelman epämääräisyydestä ja tulkinnanvaraisuudesta. Hän sanoi pitävänsä henkilökohtaisesti huolta siitä, että epäilykset eivät toteudu.
”Tulen edellyttämään kaikilta hallitusneuvotteluihin osallistuvilta, että yhdessä valituille strategisille tavoitteille kirjataan selvät kärkihankkeet ja konkreettiset keinot, miten tavoitteet saavutetaan.”
Sipilän mukaan eduskuntaryhmät saavat tiistaina tuhdin kysymyspaketin vastattavakseen. Vastaukset käydään huolella läpi vappuviikonlopun aikana.
”Teemme tarkentavia kysymyksiä puhelimitse ja eduskuntaryhmien edustajat tavataan yksitellen 5. toukokuuta.”
Kun hallituspohja vapun jälkeisen viikon keskiviikkona tai torstaina selviää, alkavat ohjelmaneuvottelut, Sipilä kertoi.
Suomen poliittiseen kulttuuriin Sipilä haluaa ”tulos tai ulos” -periaatteen omaksumista.
”Näihin tehtäviin ei pidä jäädä roikkumaan, jos tuloksia ei tule. Jos emme nyt saa riittäviä tuloksia aikaiseksi, en ole tässä neljän vuoden päästä”, Sipilä tähdensi.
mt-stt
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
