Lain tarkistamiseen on tarvetta
Susioikeudenkäynnissä on voimakkaasti todistettu susien puhtautta dna-määrityksen perusteella.
Oikeudenkäynnissä toivoisi huomioitavan sen mitä historia todistaa. 1994 Perhossa liikkui suurissa laumoissa 24–26 sutta. Aiheutuneiden vahinkojen johdosta ministeriö antoi luvan poistaa ”neljä poikkeuksellisesti käyttäytyvää sutta”.
Sanamuoto oli tarkkaan harkittu. Kiistatta tiedettiin etukäteen, että laumassa oli risteytyneitä otuksia. Harkitulla sanamuodolla ehkäistiin asiaan eri tavoin suhtautuvien tahojen mahdollinen päättymätön kiistely.
Maaliskuussa 1994 professori Erkki Pulliainen sanoi Jyväskylässä esitelmässään: ”Susi on arka, lempeä eläin, ja se elää enintään viiden yksilön laumoissa ja yksi lauma tarvitsee tuhannen neliökilometrin reviirin. Jos lauma kasvaa suuremmaksi, se jakaantuu ja toinen lauma hakee itselleen uuden reviirin.
Vuonna 1994 otukset liikkuivat viittä suuremmissa laumoissa. Neljästä kaadetusta kolme oli hybridejä, yksi oli susi.
Luontoon jäi yli kaksikymmentä eläintä. Kuka todistaa, kuka tietää, kuka uskoo, että kaikki muut jäljelle jääneet olivat puhtaita susia? Kaadettujen jakauman perusteella ei kukaan. Professori Pulliaisen esiinnostaman laumakäyttäytymisen perusteella kyseessä olivat hybridit.
Pulliainen jatkoi: ”Maapallolla on viisi koiraeläintä, jotka voivat risteytyä keskenään. Jos susi ja koira risteytyvät, jälkeläiset voivat olla mielenvikaisia ja vaarallisia. Minä en voi hyväksyä sitä, että nämä risteytymät pilaavat suden maineen. Ne on välttämättä saatava pois luonnosta.”
Nyt, toisin kuin professori Pulliainen 1994, todistetaan, että risteytymät ovat heikkoja, lisääntymiskyvyttömiä, saalistamiseen heikkoja ja itsestään luonnosta poistuvia yksilöitä. On syytä kysyä kuka ja miten asia on kahdenkymmenen vuoden aikana tutkittu? Onko johtopäätös kouraistu ilmasta, oliko Pulliainen väärässä vai onko väite viranomaisten käsienpesua?
Perhon pinta-ala on 770 neliökilometriä. Vuonna 2013 Perhossa oli 12 yksilöä sekä kolme kaadettua ja sen lähialueella viisi yksilöä. 2 200 neliöpkilometrin laskenta-alueella oli yhteensä 20 yksilöä. Valtion viranomaisten tiedossa oli kaksi yksilöä.
Vuosina 1994, 2013 ja nyt 2014 otukset eivät ole olleet Pulliaisen mainitsemia arkoja, enintään viiden yksilön laumoissa suden lailla saalistavia. Voiko joku tämän päivän tutkija ja tiedemies todistaa miten kahdenkymmenen vuoden aikana, edelleen lajikäyttäytymisestä poikkeavista yksilöistä huolimatta, koko kanta on muuttunut puhtaaksi?
Vai oliko sattumaa, että 1994 ammuttiin Suomen ainoat hybridit?
Vuoden 1994 esitelmässään Perhossa petotutkija Nyholm totesi, että varmuudella susi voidaan tunnistaa askelluksesta.
Suden lumijälki poikkeaa muiden koiraeläinten lumijäljestä. Saattaapi olla niin, ettei lumijälkiä ole 1994 eikä 2013 kuvattu kaadetuista, eikä luontoon jääneistä.
Nyholm mainitsi 1994, että kaadettujen dna-tutkimus suoritetaan Ranskassa. Ovatko tulokset käytössä? Nyt kiistellään siitä, että dna-määrittely on yksin riittävä eikä tarvita lisäksi morfologista määrittelyä.
Kaksikymmentä vuotta sitten ministeriö lähti luvan myöntäessään lajikäyttäytymiseen perustuvasta määrittelystä ja oli oikeassa, 75 prosenttia kaadetuista oli koirasusia.
Se mitä on kaadettu ja mitä taaskin puskissa vilisee olisi dna-, morfologisen määrityksen lisäksi määriteltävä myös lajikäyttäytymisen ja lumijäljen perusteella.
Laumat ovat liian suuria, niitä on liian paljon ja yksilöt eivät ole arkoja, ollakseen susia.
Yhteiskunnallisesti ongelma on geenitasoa suurempi.
Vihertävä selitys on, että sudet tulevat lähelle asutusta, koska viittä kilometriä suurempaa rakentamatonta erämaata ei enää ole. Väestörekisteritiedot kertovat kuitenkin muuttoliikkeestä ja maaseudun autioitumisesta.
Laki ei ole enää ajan tasalla.
Pekka Lindholm
kunnanjohtaja eläkkeellä
Perho
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
