Sitran Mari Pantsar: Suomi pärjää kestävyysmittauksissa hyvin tai huonosti lajista riippuen
Suomalaiset ovat kuluttaneet oman vuosittaisen osansa maailman luonnonvaroista jo alkukeväästä.
Pantsar kehuu kolumnissaan ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) päätöstä sanoutua irti kivihiilestä jo vuonna 2025. Kuva: Markku VuorikariSitran kestävyysjohtaja Mari Pantsar kirjoittaa kolumnissaan, että Suomen sijoitus maailman kestävimmin toimivien maiden listalla riippuu pitkälle näkökulmasta. Vaikka pärjäämme monilla alueilla mukavasti, toisilla taas riittää kirittävää.
"Yalen yliopiston ympäristöluokituksessa toissavuodelta olemme peräti maailman ykkösiä. Toisaalta osa selvityksistä tiputtaisi Suomen jo esikarsinnoissa. Ympäristöjärjestö WWF:n Living Planet Indexissä sijoituksemme on korkean luonnonvarojen kulutuksen takia maailman 17. huonoin", Pantsar huomauttaa.
"Ylikulutuspäivää vietetään vuosittain silloin, kun kestävästi käytettävät luonnonvarat on siltä vuodelta syöty ja loppuvuosi eletään velaksi. Meillä ylikulutuspäivää joudutaan viettämään jo alkukeväästä, kun koko maailmalle se koittaa vasta alkusyksystä."
Suomalaiset saavat olla ylpeitä juomaveden ja ilman laadusta. Toisaalta Yalen yliopiston vertailussa tipahdamme reilusti, kun punnitaan eliölajien suojelua ja metsäpinta-alan hupenemista, Pantsar kirjoittaa.
"Sitran vetämässä kansainvälisessä hankkeessa tunnistettiin maailman kärkiluokkaa olevia ilmastoratkaisuja Pohjoismaista."
"Suomi loisti muun muassa energiatehokkaassa sähkön ja lämmön yhteistuotannossa sekä bioenergian hyödyntämisessä. Toisaalta jäimme kauas jälkeen naapureistamme esimerkiksi tuulivoiman ja sähköautojen edistämisessä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
